Sport löysi uusia maalintekijöitä ja syvensi Ilveksen alamäkeä

Juha Aaltonen / STT

Kaksi Sportin pelaajaa teki perjantaina kauden avausmaalinsa ja peräti kolme vasta kauden toisen maalinsa, kun joukkue murskasi jääkiekkoliigassa Ilveksen 7–4.

Voittomaali merkittiin Aaro Vidgrenille, joka teki 3–5-maalin kauden 37. ottelussaan. Aiemmista otteluista hänellä oli kolme syöttöpistettä. Myös Victor Westermarck teki kauden avausmaalinsa. Kauden toisen osumansa tekivät Juho Tommila, Juho Liuksiala ja Olavi Vauhkonen.

– Kiekko pomppi itselle ja yllätyin kun se meni sisään. Ei me ihan tällaisia maalikarkeloita odotettu, mutta iloitaan nyt ja keskitytään huomiseen peliin, Vidgren sanoi.

Voitolla Sport nousi pisteen päähän kymmenentenä olevasta Ässistä, ja sillä on kolme ottelua vähemmän pelattuna kuin porilaisilla.

– Kun pelaajat iloitsevat toistensa onnistumisista ja yhä useampi onnistuu maalinteossa, niin kyllähän se yhdistää joukkuetta. Ei olla vain muutaman tähden varassa, Vidgren sanoi.

Sport on liigan ainoa joukkue, jolla ei ole yhtään vähintään kymmenen maalia tehnyttä pelaajaa.

Seitsemän päästettyä maalia oli Ilveksen ennätys tällä kaudella. Edellisen kerran se oli päästänyt kotonaan seitsemän syyskuussa 2012, kun Tappara voitti 7–1.

Ilves on kahdestatoista ilman yleisöä pelatusta kotiottelustaan voittanut vain neljä ja sijoitus on enää yhdeksäs.

Kommentoi