Avainhyökkääjän putoaminen pois rivistä ei lannistanut KalPaa

Jere Korkalainen / STT

KalPa matkusti Jyväskylään ilman parasta pistemiestään Miikka Pitkästä, ja takaiskut saivat jatkoa heti ensi minuuteilla, kun Alexander Ruutun peli päättyi ennenaikaisesti. Ruuttu on ollut tällä kaudella KalPan toiseksi paras maalintekijä kahdeksalla osumallaan.

– Katsotaan miehen tilannetta myöhemmin. Hän ehti pelata yhden vaihdon, jonka jälkeen jäimme tosiaan vajaalle, KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen kommentoi.

Avainhyökkääjän putoaminen heti alkuminuuteilla ei kuitenkaan lannistanut kuopiolaisryhmää, vaan vierasvoittojen putki sai jatkoa. Kolmas vierasvoitto viikon sisään irtosi voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2–1.

– Tulimme peliin hyvällä energialla, mutta hyökkäämiseen olisi kaivattu hieman enemmän malttia katsoa maalipaikat loppuun saakka. Onneksi pidimme vastustajan yhdessä maalissa, Miettinen kommentoi.

KalPa oli pelissä pitkään niskan päällä, mutta kauden ensimmäistä Liiga-peliään pelannut Niko Parkkinen oli maalillaan erinomainen torjuttuaan 36 laukausta. Varsinaisella peliajalla maalinteossa onnistuivat Kai Kantola sekä Robert Rooba, ja lopulta ratkaisu venyi voittolaukauskilpailuun. Sen kuudennessa parissa ratkaisun viimeisteli Juuso Könönen.

Voitolla KalPa piti paikkansa kuudentena. Myös JYPin sijoitus 14:ntenä pysyi muuttumattomana.

Kommentoi