Ukko-Pekka Luukkonen oli TPS:n muurina Lappeenrannassa

Keijo Martikainen / STT

TPS:n maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen torjui TPS:lle kolme vieraspistettä SaiPalta Lappeenrannassa.

SaiPa pääsi toisessa ja kolmannessa erässä pelaamaan viiden kaksiminuuttisen verran ylivoimaa. Kotiyleisön ja katsojien harmiksi ylivoima oli tuloksetonta.

Lohtua sille tuli vasta ottelun viimeisillä sekunneilla, jolloin Luukkonen päästi liigauransa avausosuman iskeneen Joel Olkkosen laukauksen. Pelikello näytti 59.44. Ottelu päättyi TPS:n 2–1-vierasvoittoon.

Saipalla oli avauserässä tukku tekopaikkoja, ja toisessa erässä Kisapuistossa alkoi tapahtua. SaiPa sai joukkuerangaistuksen, ja Turun oma kasvatti Lauri Pajuniemi latasi kauden avausosumansa Lauri Korpikosken hyvästä syötöstä. Seuraava TPS:n vaihto oli SaiPalle myrkkyä, kun Josh Kestner iski vasemmalta kauden seitsemännen osumansa.

– Pitää laukoa paljon, niin se antaa aina enemmän maalintekoon mahdollisuuksia, filosofoi kauden avausosumansa iskenyt Lauri Pajuniemi.

SaiPaa kolmannessa liigaottelussa johtanut valmentaja Ville Hämäläinen on kokenut urallaan yhden voiton ja kaksi maalin tappiota.

– Nämä ovat maalin pelejä olleet. Kavennukset ovat jääneet viime hetkiin, mutta täydet valot ovat päällä ja aurinko nousee meille huomennakin.

Kommentoi