Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisanalyysi | Kun matka omaisen vuoteen viereen kaksinkertaistuu – Hyvinvointialueen asukkaille uudistuksessa on kyse ennen kaikkea välimatkoista

Kävi Pohjois-Savon hyvinvointialueen palveluverkkouudistuksessa kuinka vain, neljällä terveysasemalla ei hymyilytä. Jokaisessa tiistaina esitellyn suunnitelman kolmesta vaihtoehdosta lakkautetaan terveysasemat Kuopion Riistavedeltä, Varkauden Kangaslammilta, Siilinjärven Vuorelasta sekä Lapinlahden Varpaisjärveltä. Hyvinvointialueen johto korostaa, että suunnitelma on vasta keskustelunavaus eikä mitään ole vielä lyöty lukkoon, mutta jostainhan säästöt on pakko saada. Kaikkein kevyimmässä, eli neljän lakkautettavan aseman suunnitelmassa jokaiseen alueen kuntaan jää yhä vähintäänkin osa-aikainen hyvinvointipiste. Tiukimman säästökuurin suunnitelmassa asemia lakkautetaan kymmenen, ja sen myötä esimerkiksi Rautalampi, Tervo ja Joroinen jäisivät kokonaan ilman omasta kunnasta löytyviä terveydenhuollon palveluita.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.