Los Angelesin ja Phoenixin välillä kulkeva reitti on ilmeisesti legendaarinen ja sen varrella sijaitsee esimerkiksi Palm Springs.
Aamu valkeni rekkaparkin pihassa San Fransiscon ulkopuolella. Ajamme lähes aina keikan jälkeen kaupungista pois, koska yöllä pystyy välttelemään ruuhkia ja nämä teiden varsia reunustavat rekkaparkit palvelevat vuorokauden ympäri.
Otimme suunnaksi tarunhohtoisen Los Angelesin ja Peppermint club -nimisen keikkapaikan. Edellisenä päivänä puhelimeen ilmestyi viesti pitkäaikaiselta tuttavalta:
–Jee, nähdään huomenna keikalla!
Lähettäjänä oli Miska Kajanus, iisalmelaislähtöinen näyttelijä, muusikko, käsikirjoittaja ja ohjaaja. Olemme Miskan kanssa tuttuja jo nuoruusvuosilta, kun hän soitti mm. erinomaisessa Suolihaitari-yhtyeessä.
Soitimme joskus samoissa tapahtumissa 1990-luvulla Nuokkarilla, kun bändejä ohjasi nyt jo edesmennyt, rakas ystävä Pete Kauppinen eli Kauppis-Pete.
Pete teki kunnioitettavan ja vertaansa vailla olevan työn iisalmelaisten nuorten parissa. Kiitos, Pete, siitä kaikesta.
Miska puolestaan on asunut jo vuosia Los Angelesissa ja luonut siellä uraansa luovien alojen parissa ennakkoluulottomasti ja sitkeästi. Ihailen hänen rohkeuttaan, periksiantamattomuuttaan ja heittäytymiskykyään.
Unelmien kaupungissa asuu jonkin verran suomalaisia luovien alojen tekijöitä ja heitä on usein näkynyt keikoillamme Hollywoodin nurkilla.
Edellisenä iltana meitä varoiteltiin, että Kaliforniassa pyörineet sadealueet ovat taas saapumassa ajoreitillemme, joten lähdimme aamulla reilusti etuajassa liikenteeseen.
Eipä siinä ruuhkassa paljon muita vaihtoehtoja ole, kuin kyyristää niskaa ja auto sillan ali.
West Hollywoodin läheisyydessä sijaitsevan klubin eteen saavuimme reilusti etuajassa, ajettuamme koko matkan kauniin poutaisessa ja aurinkoisessa kelissä.
Mutta ei siinä vahinkoa sattunut, sillä toisinaan parkkipaikan löytyminen isommissa kaupungeissa on ihan tuuripeliä ja saattaa koetella hermoja ja vaatia odottelua. Päivän teemaan sopivasti lähes klubin edessä meitä odotti pitkä ja tyhjä parkkipaikka. Auto parkkiin ja mittari täyteen kolikoita. Tästä olisi hyvä operoida koko illan ajan.
Käsittämättömintä kaupunkilogistiikkaa harrastimme, kun soitimme ensimmäistä kertaa Austinissa South by Southwest -festivaaleilla. Keikkapaikkamme oli aivan kaupungin ravintolakatujen ytimessä ja sinne ei ollut mitään asiaa lähteä sompailemaan isolla autolla valtavan kaupunkifestivaalin aikana.
Siispä auto parkkiin monen kilometrin päähän, täysin vahingossa löytyneelle hiekkakentälle ja soittajat sekä laitteisto kahdella tilataksilla keikkapaikalle ja keikan jälkeen pois.
Joskus kaupungeissa on tullut myös vastaan siltoja, jotka sitten täysin yllättäen ovat lähes neljä metriä korkealle ajoneuvolle periaatteessa liian matalia. Eipä siinä ruuhkassa paljon muita vaihtoehtoja ole, kuin kyyristää niskaa ja auto sillan ali. Tähän mennessä katto on pysynyt vielä matkassa.
Los Angelesin keikka sujui mainiosti. Lämmittelybändinä toiminut kalifornialainen bluegrass -yhtye kiiruhti meidän setin aikana vielä toiselle keikalle, joka ei Yhdysvalloissa ole kovinkaan tavatonta; keikkoja tehdään niin paljon kuin ehditään.
Keikan jälkeen menimme tutusti juttelemaan ihmisten kanssa ja edellisen kiertueen tapaan, monia kiinnostaa esimerkiksi NATO-asia, kylmyys, pimeys ja suomalainen olut.
Kun tavarat olivat autossa ja tuttavat hyvästelty, suuntasimme Los Angelesin ulkopuolelle parkkiin ja nukkumaan.
Aamulla meitä odotti suunnilleen 350 mailin ajomatka Phoenixiin, jossa meillä olisi vapaailta ja keikka seuraavana päivänä jo neljältä iltapäivällä. Los Angelesin ja Phoenixin välillä kulkeva reitti on ilmeisesti legendaarinen ja sen varrella sijaitsee esimerkiksi Palm Springs.
Monia kiinnostaa esimerkiksi NATO-asia, kylmyys, pimeys ja suomalainen olut.
Matkalla oli myös valtavasti preeriaa, hieman vuoristoa ja aivan pieniä kyliä, keskellä kuivia alueita.
Illan jo hämärtyessä saavuimme Phoenixin vieressä sijaitsevaan Scottsdalen kaupunkiin. Vapaailta meni ajopäivän päätteeksi tutustuessa paikalliseen ravintolakulttuuriin.
Yhdysvalloissa välimatkat ovat toisinaan pitkiä, meillä pisin siirtymä tällä mantereella on lienee ollut Dallasista Denveriin, joka on hieman vajaat 1 300 kilometriä. Siinä saa ihan keksimällä keksiä tekemistä.
Koomisin ja ehkä eniten muisteltu siirtymä yhtyeellämme on kuitenkin erään Euroopan-kiertueen loppurupeama; ajoimme pakettiautolla Italiasta Norjaan.
Eräs yhdysvaltalainen kollega kerran tiivistikin homman ytimen hyvin. Ihan kuin olisi muuttofirmassa töissä.
Kuljetellaan tavaroita paikasta toiseen, puretaan ja lastataan. Sitten välissä soitetaan hieman musiikkia.
Mukavasti vietetyn perjantai-illan jälkeen hyppäsimme lavalle Phoenixin Rhythm roomissa tasan neljältä iltapäivällä.
Tupa oli täynnä yleisöä ja tunnelma suorastaan villi, aikaisesta aloitusajasta huolimatta.
Kun olimme purkamassa tavaroita takaovesta ulos ja autolle, pihaan peruutti seuraavan bändin auto. Tähänkin törmää Yhdysvalloissa usein.
Kuljetellaan tavaroita paikasta toiseen, puretaan ja lastataan. Sitten välissä soitetaan hieman musiikkia.
Bändejä ja keikkoja on valtavasti ja yhden illan aikana saattaa olla kaksi useamman bändin kokonaisuutta samalla klubilla.
Seuraavan illan keikka Tucsonissa House of Bardsin ulkoilmalavalla meni samaan tapaan hyvin. Paikkaa pyörittävä herrasmies kertoi mahtavia tarinoita vuosistaan kiertävänä kitarateknikkona. Hän oli muun muassa kiertänyt Pohjois-Amerikkaa ristiin rastiin Ted Nudgentin kiertueryhmässä.
Ei ihme, että nykyinen homma rock-klubin omistajana tuntuu suorastaan rennolta.
Meidän seurueellamme ohjelmassa olikin sitten seuraavaksi suunnilleen tuhannen mailin siirtymä Teksasiin ja Dallasiin.
Vain viikko sitten siellä sattui ja tapahtui kaikenlaista, joten katsotaanpa, mitä Teksas tällä kertaa tuo tullessaan.
Ainutlaatuisella musiikillisella keitoksellaan yleisöä villitsevä Steve 'n' Seagulls on maailmankiertueella. Bändin iisalmelainen laulaja Tomi Tajakka kertoo Lokkien lokikirjassa, mitä reissulla tapahtuu lavalla ja lavan takana.
