Ylä-Savon ammattiopiston hakijamäärä kasvoi eniten Itä-Suomen alueella.
Ylä-Savon ammattiopistoon haki kevään 2023 yhteishaussa yhteensä 353 ensisijaista hakijaa, mikä on 46 hakijaa (13,7 %) enemmän kuin vuonna 2022.
Suosituimpia aloja olivat maanrakennus-, logistiikka-, maatalous- sekä sähkö- ja automaatioala. Haastetta tuo alueelle tärkeän kone- ja tuotantotekniikan hakijamäärän lasku.
Ennätyksellisen viime vuoden jälkeen kone- ja tuotantotekniikan hakijamäärä palasi normaalilukemiin. Siitä huolimatta kuntayhtymän johtaja Kari Puumalainen pitää yhteishaun hakijatilannetta erinomaisena.
– Kokonaisuutena tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvä, koska jatkuvan haun kautta saamme jatkuvasti hyviä hakijoita uudelleen ja täydennyskoulutettaviksi.
Erityisen tyytyväinen Puumalainen on siitä, että hakijamäärissä on tapahtunut positiivista kehitystä rakentamiseen liittyvissä aloissa, joissa työvoimapula on ollut ongelmana jo pitkään.
Tutkintotavoitteiseen koulutukseen haki 328 hakijaa ja Tutkintokoulutukseen valmentavaan (TUVA) -koulutukseen 25 hakijaa. Kaikkiaan hakijoita oli yhteensä 2471.
– Koulutukseen ministeriöltä saamamme opiskelijavuodet ovat täysimääräisesti käytössä ja ilman lisärahoitusta emme pysty lisäämään koulutusvolyymia.
Ylä-Savon ammattiopiston ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi suhteellisesti eniten kaikista itäisen Suomen alueen suurista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä.
Ensisijaisten hakijoiden määrä on korkein vuonna 2018 uudistuneen ammatillisen koulutuksen lainsäädännön jälkeisistä vuosista. Edellinen ennätys oli vuodelta 2021, jolloin ensisijaisia hakijoita oli yhteensä 329.
Yhteishaun lisäksi ammatilliseen koulutukseen voi hakea jatkuvassa haussa. Yhteishaun aikana (21.2-21.3.2023) jatkuvan haun kautta Ysaolle tuli yhteensä 179 hakemusta, joista 69 ammatillisiin perustutkintoihin. Edellisen vuoden aikana jatkuvassa haussa Ysaolle haki yhteensä 1645 hakijaa.
Yhteishaku on todella tärkeä hakukanava, mutta jatkuvan haun kautta aloittaa suurin osa oppilaitoksessa opiskelevista opiskelijoista. Ylä-Savon ammattiopistossa on tällä hetkellä yhteensä 1919 opiskelijaa tutkintoon johtavassa ja TUVA-koulutuksessa, tämän lisäksi muussa koulutuksessa on hieman yli 500 opiskelijaa.
Ylä-Savon alueen muihin ammatillisiin oppilaitoksiin haki yhteensä 70 ensisijaista hakijaa ja seutukunnan lukioihin yhteensä 211 hakijaa.