Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klikkaa mielipiteesi Iisalmen Sanomien kyselyyn! Onko verotietojen julkisuus tarpeellista?

Vuoden 2021 verotuksen tiedot tulevat julkisiksi 9. marraskuuta.

Niin sanottu veropäivä on kansainvälisesti poikkeuksellinen järjestely, eli ei ole maailmanlaajuisesti lainkaan itsestään selvää, että verotus on julkista.

Verottaja on perinteisesti toimittanut medialle listan suurituloisimmista suomalaisista. He voivat pyytää tietojensa poistamista listoilta, mutta kokonaan niitä ei voi salata. Verottajan on toimitettava poistetut nimet medialle pyydettäessä.

Niin Ylä-Savossa kuin koko maassakin esillä on usein samoja nimiä. Kärkeen nousee tavallisesti suurten yritysten johtajia, joilla on korkeat ansiotulot.

Lisäksi listoille nousee yrityskauppojen vuoksi rikastuneita, heitä ei tulokärjessä yleensä näy seuraavana vuonna.

Aukotonta tietoa ihmisten tuloista verotiedot eivät anna. Pääomatuloissa vain verotettava pääomatulo on julkinen tieto.

Verotiedoissa ei myöskään näy tuloja, joita ei veroteta Suomessa.

Keskustelua verotietojen julkisuudesta on käyty ja käydään varmasti edelleen. Tiedot lisäävät yhteiskunnan avoimuutta, kun rahan liikkeitä ei voi piilottaa ainakaan kokonaan. Toisaalta osa näkee veropäivän silkkana tirkistelynä.