Työvoimapula on kasvanut hieman viime vuoden syksystä Pohjois-Savossa. Eniten tilanne on pahentunut Ylä-Savossa. Tieto käy ilmi ammattibarometrista, jonka elinkeinomisteriö julkaisi tiistaina.
Eniten työvoimasta on Pohjois-Savossa pula sosiaali- ja terveysalalla sekä puhtauspalveluissa. Samoin pula rakennusalan työnjohtajista on pahentunut. Tekijöitä tarvitaan lisää lähiaikoina myös ravintola- ja suurtalousalalla. Ravintola-alalta siirtyi koronapandemian aikana tekijöitä muille aloille. Tulevan kesän aikana erilaiset tapahtumat kuitenkin tarvitsevat jälleen työvoimaa.
Kausityöntekijöiden osalta tilanne on vielä avoin eikä voida ennustaa, saavatko tilalliset ulkomaista työvoimaa riittävästi. Pohjois-Savon TE-toimisto ottaa näinä päivinä yhteyttä alueen kausityönantajiin. Kausityöpaikkojen määrä on lisääntynyt Avoimet työpaikat -palvelussa. Eniten paikkoja on marjanpoimintaan.
Etelä-Savossa metalliteollisuus on kärsinyt jo vuosia hitsaaja- ja koneistajapulasta. Uusi ilmiö sen sijaan on, että betonityöntekijöitä on vaikea löytää. Sosiaali- ja terveyspalveluissa puhutaan jo kroonisesta osaajapulasta.
Etelä-Savossa on pulaa lääkäreistä, sairaanhoitajista, lähihoitajista, psykologeista, puheterapeuteista, röntgenhoitajista ja sosiaalityöntekijöistä. Kuten Pohjois-Savossa, myös Etelä-Savossa on rekrytointivaikeuksia niin siivousalalla kuin ravintola- ja suurtalousalalla.
Ammattibarometrin mukaan työvoiman kysyntä ja tarjonta oli kuitenkin valtakunnallisesti parhaiten tasapainossa reilun 200 ammatin suhteen Etelä-Savossa ja Satakunnassa.
Savon maakunnista tuttu pula sosiaali- ja terveysalan työvoimasta koskettaa koko maata. Valtakunnallisesti ylitarjontaa työvoimasta on erityisesti luovan työn ja kulttuurialan ammateissa.
– Ammattibarometrin tulokset kertovat, että meillä on sekä työvoimapulaa että työn ja työnhakijoiden kohtaanto-ongelmaa. Kumpaakin ongelmaa on kyettävä hoitamaan tehokkaasti, jottei hyvä vauhti taloudessa hyytyisi, sanoo työministeri Tuula Haatainen.