IS: Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen odottaa vauvaa

Hannakaisa Heikkinen. Marko Happo
Jussi Murtasaari

Jussi Murtasaari

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen on raskaana, kertoo Ilta-Sanomat. Lehden mukaan 47-vuotias Heikkinen odottaa kolmatta lastaan kymmenen vuoden yrityksen, neljän keskenmenon ja uupumuksen jälkeen.

– Ensi keväänä 48-vuotispäivieni jälkeen tulen kolmannen kerran äidiksi, Heikkinen sanoo.

Ilta-Sanomien haastattelussa Heikkinen kertoo laajasti kokemastaan uupumuksesta sekä keskenmenoista. Hän kertoo havahtuneensa uupumiseen vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen, kun istui hallitusneuvotteluissa koko ajan kuumeessa.

Hän kertoo myös saaneensa kaksi keskenmenoa hallituskaudella 2015-2019.

– Uupumuksesta toipumisen myötä minulle on tullut rohkeus ottaa elämän ohjakset omiin käsiini ja alkaa elää elämää aidosti omien arvojeni mukaisesti. Nyt se on konkretisoitunut uskomattoman ihanalla tavalla, Heikkinen sanoo.

Kommentoi