Murtovarkaat veivät Varpaisjärven apteekista lääkkeitä – poliisi pyytää ohikulkijoilta havaintoja

Murto tehtiin Varpaisjärven keskustassa. Kuva on Lapinlahdentien ja Kauppatien risteyksestä. Murtopaikka on Lapinlahdentiellä pian kuvan vasemmalla puolella.. Juuri Lapinlahdentiellä on todennäköisesti liikkunut autoilijoita, jotka ovat voineet nähdä varkaat. Katja Kaikkonen

Asta Tenhunen

Varpaisjärven apteekkiin murtauduttiin sunnuntaiaamuna. Poliisin mukaan murtautujia oli kaksi.

Varpaisjärven taajamassa Urheilutie 1:ssä sijaitsevaan rakennukseen murtauduttiin ennen aamukuutta. Poliisin mukaan liikerakennukseen oli murtauduttu rikkomalla ikkuna, josta molemmat epäillyt olivat menneet sisään liikkeeseen.

Poliisi arvioi ensin, että varkaat veivät apteekista huomattavan määrän lääkkeitä. Apteekin tarkemman arvion mukaan varkaat eivät kuitenkaan päässeet käsiksi kaikkein vahvimpiin lääkeaineisiin eivätkä he ehtineet viipyä liikkeessä kauan. Tämänhetkisen tiedon mukaan varkaat veivät jonkin verran keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, joita osa päihteidenkäyttäjistä käyttää huumausainetarkoituksessa.

Poliisin mukaan apteekin ohi ajoi tapahtuma-aikaan autoja. Apteekki sijaitsee Urheilutien ja Lapinlahdentie kulmassa ja etenkin Lapinlahdentiellä on aamun aikana todennäköisesti ollut liikennettä.

Poliisi pyytää alueella liikkuneilta havaintoja apteekkiin mahdollisesti murtautuneista henkilöistä ja heidän käyttämästään ajoneuvosta. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa puhelinnumeroon 0295 415 232 tai sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Apteekkiin murrosta aiheutuneet sotkut jäivät sen verran vähäisiksi, että apteekki pystytään avaamaan normaalisti seuraavana arkipäivänä.

Uutista on päivitetty tarkentuneilla tiedoilla murron aiheuttamista vahingoista.

Kommentoi