Unto Eskelisen vapaa sana: Kenen ääni kuuluu metsästä?

Unto Eskelinen

Unto Eskelinen

Metsäkeskustelussa on ollut pientä kiivailua niin kauan kuin muistan, mutta nykymenoon keskustelu on hempeä sana. Osuvampi ilmaus on informaatiosota. Metsille on tunnistettu uusia merkityksiä. Ne ovat entisestään lisänneet oikeassa olevien intressiryhmien määrää.

Pidämme länsimaissa arvokkaana sitä, että päätöksenteko perustuu tutkittuun tietoon. Se on sisäistetty hyvin.

Kaikkia vaatimuksia metsäpolitiikan tulevasta linjasta on perusteltu tieteen näytöillä.

Tiede vain taipuu moneen. Metsä on jo luonnontieteellisenä ilmiönä niin monimutkainen, ettei mihinkään ole vain yhtä totuutta.

Täysin vastakkaisia tulkintoja on perusteltu yhtä vankan oloisilla ekologisilla perusteilla.

Jokainen tutkimusnäyttö on totta vain omilla oletuksillaan.

Monet tärkeät äänet kuuluvat piipityksenä, jos sinäkään.

Toisilla yhtä pätevillä muuttujilla ja aikajänteillä tulos voi olla päinvastainen.

Vielä hankalammaksi tiedeperustelut käyvät, kun mukaan lisätään metsäalalle tärkeät yhteiskunta- ja taloustieteet.

Niissä edes tiede itse ei usko oman perusihanteensa, arvovapauden, toteutuvan.

Tutkijoiden on monestakin syystä viisasta elää myötäsuassa kulloistenkin ideologisten valtavirtausten ja rahoittajien kanssa.

On sinisilmäistä kuvitella, että suomalaisten metsänäkemyksiin eniten vaikuttava tarina olisi se, jolla on kiistattomin faktapohja.

Vaikka jokainen ymmärtää tiedon tärkeyden, ei informaatiosotaa voiteta faktoilla vaan tarinoilla. Tajuntateollisessa ajassa ei kannata vedota järkeen vaan tunteisiin.

Liiallinen tietämys ei ole minkään metsätarinan uskomisen esteenä.

Melko tuoreen kansalaiskyselyn vastaajista 40 prosenttia luuli käyttävänsä puuperäisiä tuotteita enintään kerran viikossa. Enemmistö arvasi metsätalouden verotulot kymmenesosaksi todellisesta.

Vaikuttaakseen tarina tarvitsee kantavaäänisen kertojan. Ei ihme, että metsäkeskustelua käydään valtakunnallisten päämedioiden määrittämillä teemoilla ja sisällöillä. Niiden agendalla.

Eivät tarinat totuuden vastakohtia ole, nekin rakentuvat faktoille. Mutta kenen?

Metsät ovat Suomelle niin tärkeitä, että niiden käyttöä koskevan yhteiskunnallisen linjan soisi muotoutuvan moniäänisessä keskustelussa, jossa kaikki tarpeet ovat parhaalla tiedolla ja tasapainoisesti mukana.

Siinä lipsuu. Monet tärkeät äänet kuuluvat piipityksenä, jos sinäkään.

Suomen huipputason metsäntutkimus on pitkään kerryttänyt tietoa, jonka ansiosta metsissämme on puuta enemmän kuin koskaan.

Tämä syvällinen asiantuntemus saa ääntään kuuluviin eniten silloin, kun sille annetaan mahdollisuus oikoa pääviestien virhetulkintoja.

Metsänomistajat ja metsäteollisuus kantavat päävastuun metsien hoidosta ja käytöstä. Niiden suunnassa on hiljaista.

Onko jossain tulkittu, että nämä tahot ovat jäävejä osallistumaan koko keskusteluun, koska esiintyisivät omassa asiassaan? Muut kyllä puhuvat sujuvasti meidän metsistä.

Kirjoittaja on aprikointia harrastava kesäiisalmelainen.

eskelinen.unto@gmail.com

Kommentoi