Teppo Kulmalan vapaa sana: Huomisen olympialaiset

Teppo Kulmala

Teppo Kulmala

Olympialaiset pidettiin kulkutaudista ja kukkasten joukkokuolemasta huolimatta.

Stadion tyhjine katsomoineen etääntyi hyppääjän näköpiiristä. Hävittäjäkoneet särkivät taivasta.

Se oli nyt näin, hän ajatteli. Vasta riman toisella puolella maa muuttuisi tuuleksi, jonka aaltoja hänen rakkaansa hiukset hyväilisivät, kierros kierrokselta, kesä kesän tultua päättymättömiin niin, että rauha katsojineen saapuisi.

Tuuli kohisi lähellä. Valmentaja oli muistuttanut, että korkeushyppy ratkaisee, ja sinä. Sinussa ovat henki ja kohtalo. Sairaalakin. Eikö siellä odota rakastettusi!

Rakastettu kuunteli kilpailua radiosta. Hän muisti. Unessa kerroit, hän sanoi hoitajalle, että mikäli minun rakkaani selvittää riman, hän on päässyt toiselle puolelle. Siellä ei ole sota, ei saastetta, siellä ei ole tautia, eikä kukkasten joukkokuolemaa.

Sairaala oli eristetty. Tartunta liikkui nopeasti kuin lintuja vihaavat hävittäjät.

Vasta riman toisella puolella maa muuttuisi tuuleksi, jonka aaltoja hänen rakkaansa hiukset hyväilisivät, kierros kierrokselta, kesä kesän tultua päättymättömiin niin, että rauha katsojineen saapuisi.

Mutta linnut, niiden lentoa ei mikään estä, ei lintujen taivasta voi sulkea.

Hoitajan avattua ikkunan yksi varpusista pyrähti huoneeseen.

Sairas puhui. Hän sanoi linnunpojalle nämä sanat:

”Urhea lintu, vie viesti rakkaalleni, kasva ja kerro: sinut minä haluan, ja lähettini voima on rauha. Sinä tulet ja ennät ja yli riman lennät. Selvität korkeuden kuin ratkaisujen rajan, uuden ajan.”

Lintu lekutti siipiä kuin vielä vastatakseen. Samassa se oli kadonnut. Ikkunan sydän lepatti ja ulkona soitti satakieli.

Sade vihmoi ilmaa kuin siunaisi ilman. Hyppääjä keskittyi. Riman toisella puolella näki rakkaat silmät, syvän lammen kasteen, liidossa puhtaat pisarat.

Tuuli yltyi. Joutsen kaarteli stadionin reunaa.

Hyppääjä tunsi, ettei ole yksin, vaan niin kuin kaksi on yksi ja laajenee moneksi niin kuin lintujenradat.

On ponnistettava kaikki.

Hän nousi korkeammalle, tunsi lentävänsä stadionin yllä. Tunsi, että lempeänä yltyvä tuuli irrottaa saloista maiden liput, tuulella on voima.

Hän aavisti riman halkeavan tuhanneksi palaksi.

”Rakas…”, hän voihkaisi, mutta katsoessaan ylös näkikin riman jääneen telineille. Onnistuin.

Myös toinen hyppääjä oli voittanut, ja kolmas, voitto jaettiin yhteiseksi. Voittajat nostivat toisiaan ilmaan ja juoksivat päämiehen onniteltavaksi.

Hallitsija ojensi kyynärpään, mutta he halasivat häntä ja halatessaan hyppääjä kuiskasi päämiehen korvaan toiveen.

Tämä kuuli hänen puhuvan rauhasta ja luuli sitä ensin kohteliaisuudeksi, mutta stadionin keskelle oli tullut valtava joutsen nokassaan korkeushyppyrima, jonka ympärille maiden liput olivat kietoutuneet tuulen voimasta. Seurasi toisia lintuja, saapui suuri parvi valkoisia kyyhkysiä niin että sydämet piirtyivät taivaan renkaisiin.

Hävittäjät olivat hävinneet. Joutsen pudotti riman nokastaan. Rima murtui palasiksi. Liput sen ympäriltä vapautuivat tuuleen.

Silloin rakastettu rientää kentälle, sinikoltussa juoksee, eikä tässä kaikki. Sillä monenlaisista linnuista jokainen kantoi nokassaan riman palasta tai kahta, eikä tämä pääty vielä.

Sillä jokainen pala on muuttunut kukaksi ja kolmeksi niin että stadion on värien puutarha, jonka yllä lintujen siivet ja eri maiden liput yhtyvät ja kentän ja katsomon täyttäneet ihmiset juhlivat rauhaa ja terveyttä niin kuin kukat ovat suloisia toinen toisensa katseissa.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

teppokulmala@luukku.com

Kommentoi