Sakari Timosen vapaa sana: Pitääkö olla huolissaan? – Näyttää siltä, että ihmiskunta on kollektiivisesti päättänyt olla viimeinen sukupolvi

Sakari Timonen

Sakari Timonen

Maailmalta kantautuu huolestuttavia uutisia. USA:ssa ja Kanadassa riehuvat kuivuuden ja kuumuuden seurauksena metsäpalot, Keski-Eurooppa ja Kiina kärsivät tuhotulvista, Siperian ikirouta sulaa ja Suomessa on mitattu ennätyspitkiä helteitä.

Kaikki tämä johtuu ilmastonmuutoksesta, mutta vieläkin monet kiistävät sen olemassaolon tai ainakin vähättelevät ihmisen osuutta siihen.

Koronavirus leviää yhä ympäri maailman, ja meilläkin on alkanut herkemmin tarttuvan deltavariantin neljäs aalto. Rokotukset etenevät, mutta laumasuojan saavuttaminen kestää vielä jonkin aikaa.

Silti meillä on purettu rajoituksia, ja yhä useampi viittaa kaikille rajoituksille kintaalla. Kokoonnutaan yleisötilaisuuksiin, ravintoloiden terassit ovat tupaten täynnä, karaokebaareissa pisarat lentelevät estoitta ja maskin käytöstä kaupoissakin on luopunut jo joka toinen.

Ilmeisesti kaksi rokotetta saaneet ajattelevat vaaran olevan ohi tai sitten he eivät enää piittaa muiden turvallisuudesta.

Itsekkyys kukoistaa ja rajoitusten palauttaminen kiihtymisvaiheen alueilla herättää vastustusta. Kansalaiset näyttävät kyllästyneen taistelemaan koronaa vastaan.

Me kuvittelemme, että ilmasto ja taudit noudattavat valtioiden rajoja.

Näyttää siltä, että ihmiskunta on kollektiivisesti päättänyt olla viimeinen sukupolvi.

Syödään, juodaan ja iloitaan, sillä huomenna me kuolemme. Lapsillemme jätämme perinnöksi ihmiselle elinkelvottoman planeetan. Luonto kyllä toipuu, koska sillä on loputtomasti aikaa, mutta ihmiskunta ei selviydy niin kauan.

Me emme halua luopua mistään. Elintason on pysyttävä ennallaan, kilpailukyvyn ja talouden pitää kasvaa jatkuvasti, mikään ei saa muuttua.

Ei sittenkään, vaikka järki sanoo, että näin ei voi jatkua loputtomiin. Me pistämme pään pensaaseen ja hoemme, että ei ole mitään hätää ja kaikki järjestyy kyllä.

Ikävä kyllä ei taida järjestyä. Me käytämme uusiutumattomia luonnonvaroja suruttomasti, saastutamme maan, ilman ja veden ja levitämme tauteja itsekkäästi, mutta silti kuvittelemme olevamme turvassa.

Luonnonilmiöt tapahtuvat muualla, muut saastuttavat enemmän eikä pieni Suomi voi tehdä mitään.

Me kuvittelemme, että ilmasto ja taudit noudattavat valtioiden rajoja. Olemme yksiselitteisen piittamattomia ja itsekkäitä.

Niin olen minäkin tästä lähtien. Tämä on viimeinen kolumnini tässä lehdessä, sillä jään lokakuun alussa eläkkeelle ja vähennän töitäni jo nyt.

Minulla ei ole lapsia ja hyvässä lykyssä elän vielä ehkä 15–20 vuotta.

Sen jälkeen minulle on yhdentekevää mitä maapallolle ja ihmiskunnalle tapahtuu. Teille ei ole, joten tehkää jotain.

Kiitos seurasta ja pärjäilkää.

Kirjoittaja on juukalainen paluumuuttaja, juristi ja sisällöntuottaja.

sakutimonen@gmail.com

Kommentoi