Mikael Pentikäisen vapaa sana: Vanhan pappilan perintö – "Kun väkimäärä laskee, talouden realiteetteja ei pidä kiertää"

Mikael Pentikäinen

Mikael Pentikäinen

Tunnustan, että olin pudota kesäkotimme pirtin penkiltä, kun luin tästä lehdestä (1.7.) Keiteleen suunnitelmista purkaa vanha pappila.

Omaan ajatteluuni vaikuttaa kieltämättä se, että isäni on syntynyt Rantsilan pappilassa ja viettänyt nuoruutensa Haapajärven pappilassa. Viimeisin isovanhempieni pappila oli Pukkilassa. Itsekin kävin siellä monet kerrat.

Suvun tarinoista on välittynyt pappilan vilkas elämä ja vaikutus paikkakunnan elämään. Pappilalla on ollut iso rooli paitsi hengenelämässä, juhlissa ja kulttuuririennoissa myös puutarhatalouden edistämisessä.

Pohdintoihini vaikuttaa sekin, että oma kesäkotimme – vanha kansakoulu – on tehty 1890-luvulla kuten Keiteleen pappilakin. Olemme yrittäneet pitää 1896 valmistunutta taloa kunnossa myös kunnioittaaksemme perintöä, jota se edustaa.

Keiteleen pappila on ilmeisesti pitäjän toinen julkinen rakennus, joka on 1800-luvulta. Toinen on Keiteleen kirkko.

Ei ole ihme, että Keiteleellä ja muuallakin on väkeä, jota pappilan purkaminen ihmetyttää.

Pappiloita tyhjensi myös lyhytnäköinen veropolitiikka.

Kävin viime viikolla Keiteleellä. Pistäydyimme pappilan pihapiirissä, josta on jo purettu muut pappilan rakennukset. Tontti on ahdas mutta päällisin puolin talo on kunnostettavassa kunnossa.

Vierailijan on kuitenkin vaikea tietää taakkaa, joka pappilan omistavalla Keiteleen kunnalla on. Kun väkimäärä laskee, talouden realiteetteja ei pidä kiertää.

Samalla on tärkeä ymmärtää vanhan pappilan perintö. Pappiloilla on ollut suuri merkitys. Ne ovat olleet paitsi hengellisen myös maallisen hyvinvoinnin keskuksia.

Esimerkiksi Iisalmen pappilassa vierailivat niin Ruotsin kuningas (1802) kuin Venäjän keisari (1819).

Iisalmen kirkkoherran virka oli tuolloin Porvoon hiippakunnan tavoitelluimpia. Pappila oli maallisen, taloudellisen ja hengellisen valistuksen keskus. Iisalmen pappilassa on hoidettu paitsi sieluja myös edistetty maanviljelyä ja mm. rokotusohjelmia.

”Enpä tiedä toista maisemaa niin mieluisaa, kuin missä on pappila ja kirkko. Sillä olkoonpa näköala kuinka ihana tahansa – metsiä, vaaroja; ulapoita, niemiä; koskia, kuohuja – missä kirkko ja pappila puuttuvat, siinä seutu henkeään haikailee, ikävöi aatettaan ja kaipaa keskustaansa”, pappilan poika, kirjailija Juhani Aho kirjoitti 1912.

No, Iisalmen ison pappilan kohtalona oli purku 1966 ja siirto Seuraseuraan Helsinkiin. Iisalmeen jäi vain kivinavetta ja koivukuja.

On selvää, että yhteiskunnan muutos on vähentänyt pappiloiden roolia. Kirkko ja sen papisto ovat jääneet sivummalle yhteiskunnassamme.

Pappiloita tyhjensi myös lyhytnäköinen veropolitiikka. Luontaisetuasumisen verotuksen kiristäminen vei papit muualle ja jätti seurakunnille tyhjiä tiloja.

Sen myötä hiipui pappiloiden aika. Aika näyttää, onko sama kohtalo kirkkorakennuksilla, joiden purkamista pohditaan myös eri puolilla.

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.

mikael.pentikainen@yrittajat.fi

Kommentoi

Mainos: Iisalmen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty