Navetta paloi Sonkajärvellä - kymmeniä eläimiä kuoli liekkeihin

Jussi Murtasaari

Jussi Murtasaari

Navetta tuhoutui tulipalossa Sonkajärvellä perjantai-iltana. Tulipalossa kuoli myös kymmeniä lehmiä.

Hätäkeskus sai tiedon palosta hieman ennen iltakymmentä. Palokunnan tullessa paikalle rakennus oli ilmiliekeissä.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen palomestari Tommi Antikainen kertoi, että talon väki sai pelastettua palavasta rakennuksesta noin 20 eläintä, mutta 40 jäi liekkeihin.

– Tilan väen kunto tarkastettiin heti paikan päällä, koska he olivat olleet evakuoimassa karjaa. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan sattunut.

Antikainen totesi puolen yön aikaan Savon Sanomille, että parhaillaan aloitettiin jälkisammutustöitä.

– Varmaankin aamuun asti tässä menee, hän sanoi.

Palon syttymissyystä ei ollut vielä yöllä tietoa.

– Poliisi selvittää sitä aikanaan.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Sonkajärven Poikkitiellä. Navetta on kooltaan noin 600 neliömetriä ja se on rakennettu 2000-luvulla.

Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä Pohjois-Savosta, mutta myös Kainuusta.

Kommentoi