Kuopion Scala-elokuvateatteri avautuu heinäkuun alussa – Savon Kinot avaa ovensa jo 24. kesäkuuta

Kuopion Scala avautuu yleisölle taas 1. heinäkuuta. Aake Roininen

Iikka Taavitsainen

Kuopion Finnkino Scala avaa ovensa heinäkuun 1. päivänä, kertoo elokuvateatteriketju Finnkino Oy tiedotteessaan. Finnkino sulki kaikki elokuvateatterinsa 18.3. koronavirusepidemian vuoksi.

Elokuvateatteriketju tiedotti jo aiemmin avaavansa Helsingin Tennispalatsin ja Itiksen sekä Turun Kinopalatsin 24. kesäkuuta. Avautuvissa teattereissa kiinnitetään huomiota siivoukseen ja turvaväleihin saleissa ja muissa tiloissa.

Heinäkuun alussa ovensa aukaisevat Scalan lisäksi Tampereen Plevna, Oulun Plaza, Lappeenrannan Strand, Porin Promenadi, Jyväskylän Fantasia, Lahden Kuvapalatsi, Helsingin Kinopalatsi, Espoon Omena sekä Vantaan Flamingo.

– Olemme todella innoissamme uusien teattereiden avaamisesta heinäkuussa. Finnkinolla on 1.7. alkaen teatteri avoinna kaikissa kaupungeissa, jossa operoimme, myyntijohtaja Hannele Wolf-Mannilakommentoi tiedotteessa.

Viimeiset kolme teatteria eli Tampereen Cine Atlas, Espoon Sello sekä Helsingin Maxim avataan 8.7.

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla uusia ensi-iltoja on Filmikamari-palvelun mukaan vain yksi: kauhuelokuva Brahms: The Boy II. Tämän lisäksi ohjelmistossa on useita alkuvuonna ensi-iltansa saaneita elokuvia kuten Aika jonka sain, Parasiteja Se mieletön remppa sekä vanhojen suosikkielokuvien kuten Inceptioninja Dunkirkinerikoisnäytöksiä.

Ensimmäisenä näytöksenä jokaisella paikkakunnalla näytetään rakkaudentunnustus elokuvateattereille, Cinema Paradiso.

Savon Kinojen elokuvateatterit Joensuussa, Savonlinnassa, Iisalmessa ja Varkaudessa avautuvat keskiviikkona 24. kesäkuuta. Kiteen elokuvateatteri aukeaa viikkoa myöhemmin perjantaina 3. heinäkuuta.

Keskustelu