LL-89 ottaa uuden vauhdin Ykkössarjasta
Anne Pohjola, 459 ringeten SM-sarjan ottelua ja 2 424 tehopistettä. Marjukka Virta 498 ringeten SM-sarjan ottelua ja 2 416 tehopistettä. Siinä kaksikko, joka johtaa Lapinlahden Luistin-8:n Say Cheese -joukkueen paluuta ringettekaukaloihin. LL-89 pelasi kaksi vuotta jääkiekkoa, mutta seitsenkertainen ringeten Suomen mestari tekee lauantaina paluun ”omaan” lajiinsa. Joukkue pelaa Ykkössarjassa, vaikka kokoonpanosta löytyy yhtään liioittelematta kaksi maailman huippupelaajaa. – Meillä on joukkueessa monentasoisia pelaajia, joten odotukset kauteen ovat innokkaat ja samalla hieman arvoitukselliset, mietiskelevät pelaamisen ohella myös valmentamisesta vastaavat Pohjola ja Virta. Moni asia on muuttunut Lapinlahdella viimeisen kahden vuoden aikana. Lapinlahtelaisen ringeten luoja, yli 20 vuotta valmentanut Juha ”Junnu” Pohjola menehtyi vuosi sitten. Isku oli raskas paitsi koko ringetteyhteiselle, niin erityisesti isänsä menettäneille Anne ja Mari Pohjolalle. – Pikku hiljaa toivutaan. Onneksi meillä on joukkueessa edelleen innokkaat henkilöt taustalla (joukkueenjohtaja ja huoltajat), ja entistä enemmän ovat myös pelaajat ottaneet lisää vastuuta, pohtii 31-vuotias Anne Pohjola. LL-89:n ”uuden tulemisen” joukkue on todellakin sekoitus armotonta kokemusta, mutta myös nuoruutta. Lisäksi joukkueessa on pelaajia, joilla on takana useiden vuosien pelitauko. Anne ja Mari Pohjolan sekä Marjukka Virran lisäksi kokemusta edustavat Jonna Ruotsalainen, Essi Vanhala ja Johanna Mikkonen. – Meillä on mukana myös useita erittäin lahjakkaita junioreita. Kolmelle heistä piti jopa anoa erikoislupa naisten peleihin, koska he ovat niin nuoria, valmennuskaksikko sanoo. Lapinlahtelaisjoukkueen runko on niin kokenut ja vahva, että joukkue lähtee Ykkössarjaan suosikkina. Suurempia paineita he eivät kuitenkaan halua ottaa. – Voittajalle on luvassa SM-sarjan paikka. Jos se meille tulee, niin tarkasti pitää mahdollista nousua kuitenkin miettiä. Onko seuraorganisaatio valmis siihen ja riittääkö meille tarpeeksi tasokkaita pelaajia? Nytkin meillä on joukkueessa monta pelaajaa, jotka asuvat toisella paikkakunnalla, joten jääharjoitukset joudutaan usein vetämään seitsemällä pelaajalla, pohtii Pohjola. Pohjola ja Virta pääsevät kuitenkin pelaamaan tulevalla kaudella myös SM-sarjassa, sillä heillä on rinnakkaisedustus Blue Ringis -joukkueen kanssa. – Tammikuun siirtorajan jälkeen emme kuitenkaan voi enää Tuusulassa pelata. On kuitenkin tärkeää saada alle kovempiakin pelejä, sillä ensi vuonna on MM-kisat ja haluamme joukkueeseen, LL:n kaksikko tuumaa. Ykkössarjan runkosarjassa pelataan ainoastaan 18 ottelua, joten vapaita viikonloppujakin jää. – Tarkoituksena on pelata joitain otteluita myös KalPan naisten jääkiekkojoukkueessa, he naurahtavat. LL-89 avaa Ykkössarjan ensi lauantaina klo 16 kotiottelulla Forssan Palloseuraa vastaan. Kauden ensimmäinen peli on omistettu pitkäaikaisen valmentajan Juha Pohjolan muistolle. Paluupeliin on vapaa pääsy ja joukkue tarjoaa kaikille pullakahvit. Näin pelataan Ykkössarjassa Pelataan 10 joukkueen kaksinkertaisena sarjana (18 ottelua/joukkue). Sarjassa sijoille 1–4 sijoittuneet joukkueet jatkavat play off vaiheeseen. Ykkössarjan play off -välierät pelataan paras kolmesta systeemillä sarjan sijoitusten mukaan muodostettavilla ottelupareilla 1.–4. ja 2–3. Kotietu on sarjan 1. ja 2. sijoittuneilla. Otteluparien voittajat menevät finaali-sarjaan ja häviäjät pronssiotteluun. Finaalisarja pelataan paras kolmesta systeemillä. Kotietu on sarjassa paremmin sijoittuneella joukkueella. Finaalisarjan voittaja saa paikan SM-sarjaan kaudelle 2017–2018. Pronssiottelu pelataan paras yhdestä systeemillä sarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Ykkössarjan joukkueet Blues Rings Akatemia Espoon Kiekkoseura Forssan Palloseuran Juniorit Hyvinkää Ringette Järvenpään Haukat Laitilan Jyske Lapinlahden Luistin-89 Nokian Urheilijat Tampereen Ringette Turun Ringette>
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.