Seppo Kotilainen kirjoittaa, että ketään ei kiinnosta metsänomistajien asema EU-säädösten paineessa (SS 9.3.)
Kyllä todella kiinnostaa, ja sitä paitsi myös perustuslaki asettuu metsänomistajien puolelle. Valitettavasti tämä omaisuudensuojaan liittyvä ajattelu on tällä hallituskaudella ollut hukassa.
Komission metsään liittyviä, erittäin huonosti valmisteltuja esityksiä on tällä vaalikaudella saapunut eduskuntaan jo toistakymmentä.
Lääke on perintäveron asteittainen poisto.
EU yrittää ottaa määräysvallan Suomen metsistä ilmasto-, energia-, ympäristö ja rahoituspolitiikan kautta. Tavoitteena on lisääntyväsuojelu, joka uhkaa sekä metsänomistajien omaisuudensuojaa että Suomen taloudellista kestävyyttä. Tätä kehitystä on tiukasti vastustettava!
Asiat Suomen metsissä eivät lainkaan ole niin huonosti kuin isoilla otsikoilla annetaan ymmärtää. Jo nyt monimuotoisuuteen, lahopuiden jättämiseen, lehtipuiden merkitykseen ja riistan suoja-alueisiin kiinnitetään korostuneesti huomiota.
Vain hoitamalla metsiä hyvin, lannoittamalla niitä ja oikea-aikaisilla hakkuilla turvaamme itäsuomalaiset työpaikat, hiilensidonnan ja metsäteollisuuden puuhuollon. Ennakkovaikuttaminen Euroopan Unioniin päin on nostettava aivan eri tasolle mitä se on ollut.
Epävarmassa, EU:n sekoittamassa tilanteessa toteutetaan nyt aavistushakkuita ja myydään metsiä jopa maamme rajojen ulkopuolelle. Mikä tähän lääkkeeksi?
Lääke on perintäveron asteittainen poisto. Se auttaisi yritysten sekä metsä- ja maatilojen sukupolvenvaihdoksia.
Päättäjien tulisi myös huomata, että perintöveron takia Suomesta karkaa koko ajan pääomia, joita kipeästi tarvittaisiin investointeihin Suomessa. Otetaan Ruotsista mallia.
Kirjoittaja on iisalmelainen kansanedustaja (kok).