Suurin osa Savo-Karjalan pinta-alasta on maaseutua, Suomen pinta-alasta peräti 95 prosenttia. Harvaan asuttua maaseutua on 68 prosenttia ja kaupunkialueet peittävät vain 5 prosenttia pinta-alasta. Väestö on voimakkaasti keskittymässä kaupunkitaajamiin, erityisesti Helsinki-Tampere-Turku akselille. Huolestuttavasti Kuopiossa väestönkasvun ennustetaan olevan pientä ja Joensuussa negatiivista. Väestöennusteen kääntäminen kasvuun edellyttää koko Suomen yhdenvertaista arvostamista ja muutosta valtakunnan tason politiikkatoimissa.
Ihmisten palvelutarve on asuinpaikasta riippumatonta, kaupunkitaajamien ulkopuolellakin on huolehdittava asukkaiden arkielämän palvelutarpeesta kuten terveys- ja sosiaalipalvelut, opetustoimi, turvallisuus- ja pelastustoimet ja infrastruktuuri. Kaupunkialueita lähellä sijaitsevien maaseutualueiden väestön kasvu on johtanut työssäkäyntialueiden laajenemiseen. Työssä käymisen mahdollistaminen niin maaseudulta kaupunkeihin ja kun päinvastoin on työvoiman riittävyyden kannalta välttämätöntä. Polttoaineiden veronkorotukset ja veroluonteiset maksut vaikuttavat voimakkaimmin joukkoliikenteen ulottumattomissa asuviin ihmisiin ja yrityksiin, jotka operoivat pidempien välimatkojen päässä. Työssäkäyntiä tulisi tukea verotuksellisin keinoin siten, että asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset oman auton käytön mukaisesti olisivat aina vähennyskelpoiset omavastuun ylittävältä osuudelta verotuksessa. Mahdollisuudella valita omaan elämäntilanteeseen sopiva työmatkamuoto, tuettaisiin työssäkäyvien arjen sujuvuutta.
Putkinäköinen, Etelä-Suomi ja kasvukeskuspainotteinen, päätöksenteko luo epätasapainotilaa koko Suomen kehitykseen. Politiikkatoimien tulee suuntautua koko Suomen elinvoimaa ylläpitävästi. Asumisen, yrittämisen ja työssäkäynnin edellytykset on säilytettävä koko Savo-karjalan alueella. Maaseudun ympäröivien kaupunkien, kuten Kuopion ja Joensuun, etu on maaseutualueiden kehittyminen ei taantuminen.
Kirjoittaja on LT psykiatrian erikoislääkäri ja apulaisylilääkäri sekä aluevaltuutettu (ps.) ja eduskuntavaaliehdokas.