Uuden vuoden ensi kuukausina lasketaan kiivaasti sitä, kuinka monta lasta edellisenä vuonna oikein syntyi. ”Syntyvyyden sakkaamisen” ja lapsimäärän ”rajun pudotuksen” ei pitäisi olla enää ajankohtaisen polttava uutinen, koska lasten määrä on ollut jo pidempään laskusuunnassa. Syntyvien vauvojen vähenevän määrän hämmästely ei vie keskustelua mitenkään eteenpäin.
Ratkaisujen kannalta tärkeämpää on selvittää, miksi lapsitoiveet jäävät toteutumatta. Suuri osa suomalaisista nimittäin toivoisi saavansa vähintään kaksi lasta, mutta syystä tai toisesta tämä luku ei toteudu. Tilastojen valossa lapsia saavat toiveidensa mukaisesti hyvätuloiset ja korkeakoulutetut aikuiset, kun taas matalammin koulutetut sekä toivovat että saavat vähemmän lapsia. Yksi syy tälle lienee se, että uusi ihminen on toimeentulon ja työn kannalta iso mullistus, johon on helpompi valmistautua taloudellisesti turvallisessa asemassa. Toisaalta lasten saamisen ei pitäisi olla missään tapauksessa luokkakysymys.
Todellisuus voi näyttäytyä kuitenkin toisena. Matka vauvahaaveista huoltajaksi on kivinen ja kallis varsinkin silloin, jos tarvitaan apua: lapsettomuuteen liittyvät hoidot, tutkimukset tai adoptioprosessi voivat maksaa tuhansia euroja. Tilannetta ei helpota ainakaan se, että hedelmöityshoitojen Kela-korvattavuus poistui vuoden vaihteessa.
On nurinkurista, että joka kuudes pari kärsii tahattomasta lapsettomuudesta, mutta silti suurimman toiveen saavuttaminen voi kurittaa kukkaroa, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Sama koskee myös itsellistä vanhemmuutta toivovia, joilla on pariskuntia haastavampi tilanne.
Syntyvyyskeskustelu typistyy edelleenkin aivan liian usein kaltaisteni nuorten aikuisten elämäntyyliin: milloin syyttävä sormi osoittaa nuorten toimettomuutta makuuhuoneessa tai itsekeskeistä elämäntapaa. Empiiristen havaintojeni pohjalta voin todistaa, että nuorisokin pohtii sitä, miltä tuntuisi olla vanhempi, löytyykö koskaan kumppania ja millaiselle maapallolle mahdollinen lapsi syntyisi.
Keskityttäisiinkö siis aidosti tukemaan ihmisten lapsihaaveita ja kunnioittamaan jokaisen henkilökohtaista päätöstä sen sijaan että mietimme, mitä kenenkin makkarissa tapahtuu?
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu (vihr.) Iisalmesta.