Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Asukkaat mukaan uuden kunnan rakentamiseen

Kunnat ovat valmistautumassa vuoden vaihteen jälkeiseen uuteen kuntaelämään. Edessä on poikkeuksellisen suuri muutos, kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle.

Muutos näkyy kuntien talousarvioissa ja niiden suunnittelussa. Epävarmuustekijöitä on paljon – niin omasta takaa kuin ulkoa tulevia. Niiden surkutteleminen on ajanhukkaa.

Asioihin, joihin voi vaikuttaa, kannattaa sen sijaan tarttua topakasti. Esimerkiksi Lapinlahti on päättänyt lähteä rakentamaan uuden ajan kuntaa ottamalla kuntalaiset entistä enemmän mukaan tulevaisuuden suunnitteluun.

Asukkaita kannattaa kuulla ja osallistaa muillakin kuin lakisääteisillä tavoilla.

Lapinlahdella laaditaan yhdessä kuntalaisten kanssa osallisuussuunnitelma. Sen sisältöön voivat kaikki vaikuttaa, myös koulunuoriso. Erityisesti kuntajohto kaipaa suunnittelutyöhön kolmatta sektoria. Sen tukeminen on suunnitelmassa ajateltu nostaa yhdeksi kärkitavoitteista.

Suunnitelma ei jää pölyttymään pöytälaatikkoon. Sen toteuttamiseen varataan myös rahoitusta ja tehdään budjetti.

Osallisuussuunnitelmalla asukkaat muokkaavat kunnastaan ja asuinympäristöstään toivomansa näköistä. Yhdessä pohtien ja yhdessä tehden yhteisöllisyys ja aktiivisuus kasvavat.

Kunnat ovat hiljalleen oivaltaneet, että asukkaita kannattaa kuulla ja osallistaa muillakin kuin lakisääteisillä tavoilla. Kunnat järjestävät muun muassa verkkosivuillaan erilaisia kyselyjä. Ne ovat helppo ja nopea tapa koota näkökulmia ja kehittämisajatuksia. Tieto kyselyn olemassaolosta ei tosin aina ehkä tavoita kohderyhmäänsä.

Myös Iisalmi on kokeillut osallistavaa budjetointia kulttuuripuolen toiminnoissa. Kaupunkilaiset saivat toivoa mieleisiään tapahtumia, joista kesällä toteutuivat nuorille suunnattu Hoods-rap -tapahtuma ja Mansikkaniemen pop- ja pikniktapahtuma. Molemmat olivat suosittuja ja palaute osanottajilta olli tyytyväistä.

Asukkaiden osallistaminen vaatii kunnilta vaivannäköä ja pitkäjänteisyyttä, sillä kuntalaisiin on juurtunut ajatus, ettei heidän kannata ottaa mihinkään kantaa tai esittää ideoita. Päättäjät kuitenkin päättävät mitä lystäävät tai mitä virkamiehet esittävät.

Kunta on kuntalaisen koti. Kukapa ei kodistaan ja sen asukkaista haluaisi huolehtia. Kuntalaisten aktiivisuuden mahdollistaminen lisää hyvinvointia. Osallistamisen lisäämisessä kunnat ovat oikealla tiellä.