Eduskunta käsittelee syksyllä esitystä yrittäjän eläkelaista (YEL). Tavoite on täsmentää yrittäjän eläkemaksun perusteena olevan työtulon määrittelyä.
Asia on tärkeä, sillä työtulo ratkaisee yrittäjän eläkemaksun. Maksu on yrittäjälle iso kustannus, joka on maksettava itse. Yrittäjällä ei ole työnantajaa hoitamassa valtaosaa maksusta.
YEL-työtulo on jo 1970-luvulta perustunut lain mukaan palkkaan, joka yrittäjän pitäisi ”kohtuudella” maksaa henkilölle, joka tulisi tekemään hänen työnsä. Työtulon arviointi ei ole helppoa, sillä yrittäjätyöhön kuuluu monenlaisia tehtäviä, työpäiviä ja suuria vaihteluita.
Lain mukaan työtuloa ei ole saanut itse päättää, vaikka käytännössä moni on näin pitkälti tehnyt, koska eläkeyhtiöt eivät ole asiaa juuri valvoneet. Tähän Finanssivalvonta on puuttunut. Siksi lakia halutaan muuttaa.
Uudistus huolestuttaa yrittäjiä, koska kulut nousevat ja vapaus vähenee. Yrittäjien kulut voivat nousta hallituksen arvion mukaan yhteensä noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Toki yrittäjä myös saa enemmän elämänsä aikana, kun eläke- ja muu sosiaaliturva paranevat.
Moni pelkää maksujen pakkokorotusta tilanteessa, jossa suhdanne heikkenee eikä korotukseen olisi varaa.
Yrittäjät myös pelkäävät, että työtulo määrätään laskurilla ja palkansaajan mediaanipalkalla ilman kokonaisharkintaa ja yhteyttä yrittäjän arkeen.
Uudistus voi lopettaa yrityksiä ja vähentää halua yrittää, mikä ei ole Suomelle hyväksi.
Olennaista olisi luoda järjestelmä, joka antaa yrittäjille ansioihin sidotun sosiaaliturvan aina, kun YEL-vakuutus on otettava. Siksi pakollisen vakuuttamisen alarajaa pitäisi nostaa ansiosidonnaisen työttömyysturvan alarajalle.
Sen yläpuolella yrittäjällä pitäisi olla vapaus valita eläke- ja vakuutusturvansa taso ja hoitamismalli. Monella on jo nyt laaja vakuutusturva ja sijoitustoimintaa vanhuuden varalle.
Tämä isompi YEL-reformi pitää valmistella huolella ensi vaalikaudella.
Yrittäjien on taas hyvä muistaa, että YEL turvaa myös työajan sosiaaliturvaa. Alivakuuttaminen voi tulla kovalla tavalla vastaan sairauden osuessa.
Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.