Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: Mietteitä nuorten työllistymisestä

Vastavalmistuneiden työttömyys ja töiden löytämisen vaikeus huoletti 50 vuotta sitten.

Iisalmen Sanomien pääkirjoitus 31. toukokuuta 1972 käsitteli kesälomien alkua ja erityisesti koulusta valmistuvien siirtymistä työelämään. Pääkirjoittaja totesi, etteivät työn löytyminen ja yhteiskuntaan sopeutuminen olleet itsestäänselvyyksiä. Nuorten mielen masentuminen työttömyyden vuoksi aiheutti huolta. Kirjoittajan mukaan erityisen haastavassa tilanteessa olivat väliinputoajiksi jäävät keskikoulun keskeyttäneet, joiden ikä ei riittänyt jatko-opintoihin muttei töitäkään ollut helposti saatavilla.

Kokemattomalle nuorelle saattoi olla haastavaa "kumarrella työnantajalle" ja hakea yksin aktiivisesti töitä, koska tukea työnhakuun ei juurikaan ollut tarjolla. Pääkirjoittaja tuumaakin, ettei koululaistyövoimaa ollut hyödynnetty Suomessa tehokkaasti ja sen tarjonta pitäisi järjestää paremmin.

Keväällä 1972 Ylä-Savossa valmistui paljon uusia osaajia ammattiin. Koulusta heille jäi käteen teoria, mutta teorian soveltaminen käytäntöön Ylä-Savossa ei sekään ollut mutkatonta. Ammattiin valmistuneet tuolloinkin suuntasivat usein kotiseudulta ja opiskelupaikkakunnalta muualle, mikä kirjoittajan mukaan maakunnan näkökulmasta oli ikävää. Silti hän toteaa, että ammattiin valmistuneen nuoren puolesta saattoi jokainen iloita siitä, ettei valmistunut joutunut työmarkkinoille kouluttamattomana ja vailla ammattitaitoa.

Nuorisossa on Ylä-Savon tulevaisuus, muistutti pääkirjoittaja kesätöitä tarjoavia.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa.