On panostettava aseisiin. Eristettävä hirveä naapuri. Lisättävä militaarisia kuluja sosiaalisen, kulttuurisen ja luonnonsuojelullisen elämän kustannuksella.
Unien lenkkipolulla osuu vastaan mietteliäs Kekkonen. Häviää kohti sumun ja savun hämärtämää itää. Sitä ennen hän kertoo vaeltaneensa Ystävyyden lähiasemalla. Toteaa kulkeneensa Yhteistyön idänjunassa. Sanoo ehtineensä lähelle Avunantoa, ja olevansa kuopattu idea.
Kekkosen kadottua vapisevat käteni nakuttelevat Ukrainan tilin numeroa. Katse on idässä, Sormet osuvat tuon tuosta kirjaimiin, Y ja Y ja A.
UKK meni unieni itään, jonka kulttuuri ja sielu peittyvät päivien näköpiiristä. Kännykkä jäi. Uutisten väkivaltatautologia. Koetan sokaistua siltä kauhun tähden, mutta myös siksi että sotilasliittomyönteisen yksimielisyyden yksipuolisuus on pelottavaa. Ja se tapahtuu juuri, kun kevät putoaa idän valottomuuteen ja etelän valontuojapääskyset ovat silti tuoneet kesän.
Idän vihan varjoissa nuo laulavat linnut kaartavat kuin myrskyssä taitavasti sinne tänne, kun me taas huudamme itsemme suoraa syöksyä sotaliittoon todeten turvallisuuden rajusäästä huolimatta tällöin lisääntyvän.
Muistelen unta ja ajatusta, joka hieman lapsen tapaan kertaa myös seuraavaa.
Eikö ihminen viimein voisi hahmottaa, mitä kristillinen etiikka syyllisyydestä kaikkien tähden ja jopa naapuripirun hirmutekojen vuoksi tarkoittaa.
Eikö Venäjälle vielä koita uusi kevät. Onko nykyaika kuin Nooa Raamatussa. Onko tämä kaikki kuin Ilmestyskirjan varoitusta, joka kysyy, olemmeko jossain kohdassa eksyneet, myös lännessä?
Mutta Nooalla ja Johanneksella on lisäksi toivo. Emmekö todella osaisi lähettää asetulen sijasta myös valkeaa kyyhkyä eli pääskyä kohti joskus psykoosistaan toipuvaa suurta maata.
Tulemme tarvitsemaan yhteyttä järkiinsä tulleeseen kulttuuriin, kauppaan ja kerran elpyvään rauhandiplomatiaan.
Luoja, luonto ja henki, pyrkii tasapainoon, oli mitä oli, kuten ilmasto on. Ei maapallo siedä suuren riivatun maan eristäytymistä houreisiin ja myrkkyihin.
Ei luovuta, ei rauhanteoista, diplomatiasta, eikä uskosta riivaajansa kerran syrjäyttävään Jumalan kansaan.
Uneeni kadonnut UKK kantoi ristiä, johon nämä muutokset oli merkitty, YYA.
Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.