Mielipide | Alkoholin valtaama akateemikko löytää Jumalan

Istuin teini-iässä Suomen Lapin laajan järven rannalla suomalainen olut nyrkissä, Lapin Kulta mitä muuta, ja katselin auringonlaskua hyväilemässä vedenpintaa ennen kuin se vajosi syvyyksiin ja pimeys otti vallan, ja koin vain tyhjyyttä ja kysyin itseltäni ”eikö todellakaan ole mitään muuta?”

Tämä kysymys jahtasi tämän eksyneen yliopisto-opintoihin, melkein neljän vuoden ajan luin ehkä sata niistä parhaista, arvostetuista kirjallisuuden suurteoksista, filosofiaa ja muita älykkäitä aiheita.

Suomalainen olut vaihdettiin opiskelijakapakassa viiniin, ja humalassa olin kolme päivää viikossa. Ei vastauksia tullut, ei kirjasta eikä pullosta. Jatkuvaa merkityksettömyyttä ja tätä jatkuvaa teräksen kylmää ja kuollutta ”tyhjyyttä”, joka halusi tukahduttaa kaiken elämän, jos oli jotain sellaista.

Kohtasin muutaman uskovaisen, jotka halusivat kääntää minut Jeesuksen puoleen, ha ha, minä pilkaten ja ylivoimaisesti heilautin heidät pois. Mutta heidän sanansa tarttuivat ihmeellisellä tavalla. Omatuntoni heräsi, outo kokemus, mistä se tuli? Tarvitsisinko muka minä ”syntien anteeksiantoa?” Valehdellut, käyttänyt hyväksi toisia, ilkeyttä ja itsekkyyttä tietenkin olin harrastanut, ihan niin kuin kaikki muutkin normaalit ihmiset.

Sitten rakas, läheinen sukulainen kuoli, hautajaisissa Savukoskella kannoimme arkun ja silloin yhtäkkiä jokin yliluonnollinen läsnäolo tuli ylleni. Oliko se ”Jumala?!” Koin iloa ja rauhaa kaiken surun ja kuoleman keskellä!

Järkyttyneenä kotihin tullessa luin yhdestä kirjasta evankeliumin sanoman. Se oli myöhään eräänä iltana 17. elokuuta 1995. Yksin pienessä kämpässäni ymmärsin yhtäkkiä, olin syyllinen! Ja Vapahtaja oli ottanut syyllisyyteni, syntini ja jopa rangaistukseni verisellä Ristillä.

Mutta itsepäinen olin ja vielä akateeminen ylpeys. Pyysin siksi vahvistusta Korkeimmalta, ja sain vastauksen! Minä katsoin ulos yöikkunasta ja huusin suoraan pimeyteen, kohti taivasta: ”Jumala jos olet olemassa, näytä se minulle nyt!”

Tällä kertaa valtava rakkauden ja rauhan aalto, koko huone muuttui häikäisevän valkoiseksi ja Jeesus otti minua kädestä ja sanoi ”Pekka, minä kuolin puolestasi, rakastan sinua, sinulle on annettu anteeksi ja olet vapaa, seuraa Minua”. Ensimmäistä kertaa menin polvilleni ja rukoilin: ”Anteeksi Jumala, uskon sinuun Jeesus, olen sinun”.

Ja voitteko kuvitella, tyhjyys katosi ja elämä voitti ja täytti minut, niin että se virtasi yli ja läpäisi jokaisen atomin olemuksessani, se oli ja on kuin elää korkeimmalla mahdollisella tasolla, se oli se olemassaoloni tarkoitus, ja ”autuas” olen edelleen 27 vuoden jälkeen.

Kirjoittaja on Pohjoiskalotin missionääri ja suomalainen, joka asuu juuri toisella puolella rajaa.