Venäjän sotatoimet tulevat vaikuttamaan Suomen liikenteeseen. Liikenteen tulevaisuus on käännekohdassa. Tällaisena aikana on erittäin paha virhe, että hallitus on leikkaamassa tiehankkeilta pois jopa 17 miljoonaa euroa.
Tiestön ja kumipyöräliikenteen merkitys tulee huomioida jo huoltovarmuudenkin takia. Venäjän ja Ukrainan sota tullee lisäämään esimerkiksi vitostien merkitystä entisestään. Tähän vaikuttaa myös Saimaan kanavan käytön väheneminen.
Vitostie halkoo Suomea pituussuunnassa jopa kuuden maakunnan vaikutusalueella.
Vitostie ry:n mukaan vitostien vaikutusalueella on jopa 400 000 asukasta, 22 000 yritystä sekä 151 500 työpaikkaa. Merkitys Suomelle ja Savolle on siis valtava. Tiehankkeiden eteenpäin viemiseen tarvitaan maakuntien välistä vilpitöntä yhteistyötä.
Vitostien merkitys työmatkaliikenteessä on iso. Vitostiellä liikkuu paljon raskasta kalustoa. Puukuljetukset ja muu rahtiliikenne on varsin runsasta. Vitostiellä on paljon parantamisen kohteita.
Etelä- ja Länsi-Suomi ovat olleet pitkään niin sanottuja voittajia, kun tierahoja on jaettu. Itä-Suomi on usein jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt on korkea aika huomioida liikennemäärien lisäksi myös maamme huoltovarmuus liikennehankkeissa. Vitostie on silloin merkittävä tekijä.
Hallituksen tulisi perua suunnittelemansa säästöt tiehankkeista. Vitostiehen panostamisen ohella tarvitaan rahaa myös pienempien teiden kunnossapitoon, koska korjausvelka on valtava.
Kumipyöräliikennettä ei voi korvata millään, vaikka kaikki liikennemuodot ovat tärkeitä.
Hallitus ei ole vielä tohtinut paljastaa, kuinka paljon aiotut tiehankkeiden säästötoimet kohdistuisivat Itä-Suomeen.
Tässä ajassa ei tunnu oikeudenmukaiselle, että tiehankkeisiin kohdistetaan valtavia leikkauksia. Varsinkin, kun Suomi jatkaa itsepäisesti kehitysyhteistyön rahoittamista jopa sellaisille valtioille, jotka tukevat Venäjän toimintaan.
Kriisiaikana keskittyminen oleelliseen on iso asia. Kansalaistemme turvallisuus, huoltovarmuus, kotimainen ruoka ja energian saanti on laitettava prioriteetiksi numero yksi. Ilman kunnossa olevaa tieinfraa ei mikään näistä kunnolla toteudu.
Kirjoittaja on kuopiolainen kansanedustaja (ps.).