Tänä aikana on lähes taikatemppu ylläpitää mielenterveyttään, kun joka torvi tuuttaa sotaa, koronaa tai hintojen nousua. Vastavoimaksi haen tietoisesti asioista huumoria ja iloa. Rakastan suomen kieltä ja sillä leikkimistä, mutta hiljattain olen huomannut, ettei ilmaisunvälineeni ole päivittynyt ja olen jäänyt mummoslangin vangiksi.
Ulkoistuminen tapahtuu varsin ketterästi, jos ei ole riittäviä digitaitoja. Mutta mikäli omaa vain mielenkiintoa analogiseen kommunikointiin, niin on vaikea tarttua kaiken maailman härpäkkeisiin. Pakottautuminen lähinnä lisää verenpainelääkitystä ja epävarmuusalueelle astuminen pelottaa. Hävettääkin. Tunnustan, olen fossiili, kuten teininä häpesin äitinikin olevan. Omg.Risuaita.Vanha.
Juuri ennen korona-aikaa, hikeennyin kännyköitä räplääville vierailleni, koska kovasti odottamani rattoisan rupattelun aloitus tyssäsi: – Ooota vähän, oota, oota (napnapnap).. niin mitä sää sanoit? Testasin tilannetta jopa lausumalla isämeitää. Sama vastaus. Oikaisin uljaasti 168 cm:äni ja julistin torpan mobiilivapaaksi vierailuvyöhykkeeksi. Fiksuna ripustin teesin ulko-oveenkin. Ikkunakaupustelijoiden määrä romahti.
Kun omat teini-ikäiset kipuilivat, sitä vielä jotenkin hallitsi uustermit ja muotisanat. Pokkahan ei pudonnut kertaakaan, ettei auktoriteetti kärsinyt. Tarkat teiniangstipiikit viilsivät mieltä, mutta lopulta meidänkin hirviöistä kasvoi ihan oikeita ihmisiä.
Tuolloin koin vahvaa yhteyttä äitiini ja oivalsin sukupolvissa toistuvan kuvion. Koin vilpitöntä vahingoniloa ymmärtäessäni sanonnan: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Ja katsoin tyttäriäni oikea suupieli vienosti koholla.
Vanhemmuus on ikuista. Pyrimme neuvomaan keski-ikäisiäkin teinejämme. Virhe. Lopulta on viisautta vaieta, sillä he valitsevat vanhainkotimme.
Suvun nykyteinien kanssa on virkistävää pelata sanapeliä ”tiedätkö mitä tämä tarkoittaa”? Minä käytän muun muassa sanoja sanelin, lankapuhelin, telefax. Juniorit sanoja, joita en edes osaa lausua tai kirjoittaa. Sitten koittavat salassa supattaa, että antaa mummon voittaa, ettei se vaan ragee. Mutta sitä minä vaan eniten ihmettelen, että missä välissä minusta äijä tuli?
Kirjoittaja on lapinlahtelainen kulttuurin ja yrittämisen moniottelija.