Pitkäperjantain kristillinen tausta ja miksi sitä vietetään, on kaikille tuttu. Nykypäivänä se on suurimmalle osalle meistä vain päivä muiden joukossa ja joillekin onnellisille tervetullut ylimääräinen perjantaivapaa.
Osa meistä muistaa vielä ajan, kun pitkäperjantai oli pyhä päivä. Ei saanut mekastaa, lasten piti leikkiä hiljaisia leikkejä ja uskonnollisemmissa kodeissa ei naureskeltu ääneen, sillä päivä oli surun päivä. Pitkäperjantai tuntui lapsena todella pitkältä. Usein sääkin oli räntäsateinen ja harmaa. Koulussa oli luettu raamatun tekstejä, ja tehty selväksi, että jokainen meistä syntisistä oli syyllinen ristiinnaulitsemiseen. Pienen lapsen käsityskyky ei vain aina yltänyt ymmärtämään omaa osuuttaan tapahtumiin.
Nykyaikanakin ristiinnaulitaan ihmisiä: sometuomioistuin antaa tuomionsa harva se päivä. Syytettyinä on poliitikkoja, toimittajia, julkkiksia. – Ristiinnaulitse! somekansa huutaa ja jokainen voi osallistua siihen kätevästi omalta kotisohvaltaan käsin. Uhri riippuu vertauskuvallisella ristillä oman aikansa, kunnes uusi kohde löytyy ja joukko rientää innoissaan ristiinnaulitsemaan hänet. Jos esitetyt syytökset ovat vaatineet oikeuslaitoksen väliintuloa ja tuomiota, usein lopputulos jää vaille suurta huomiota, varsinkin jos se on ristiinnaulitun vapauttava päätös.
Emme siis näe Instagramissa Kardashianin siskosten vetävän mämmiä suupielet ruskeina.
Ennen uskottiin, että pitkäperjantain jälkeen lankalauantaina pahat henget ovat erityisen vapaina ja valloillaan pääsiäissunnuntaihin saakka. Noidat kävivät tekemässä pahojaan ja pilaamassa naapureiden karjaonnea, mitä on yritetty estää polttamalla kokkoja. Koko juhla on siis suloinen sekasotku kristillisiä ja pakanallisia perinteitä, osa on tullut idästä, osa lännestä.
Kaikille sekasotku ei ole sopinut ja tekstaripalstoilla onkin nähty paheksuntaa virpovista noidista. Kunnes tuli korona eikä 2020 virvottu kuin etänä. Eikä kukaan enää valittanut siitä, että lapsia maskeerataan noidiksi, vaan enemmän taisi harmittaa se, ettei kukaan enää käynyt virpomassa.
Viime aikoina on puhuttu paljon myös kulttuurisesta omimisesta ja siitä, kuka saa tehdä mitäkin. Pitää muistaa, että kulttuuri syntyy yhteisöissä ja silloin, kun yhteisön jäsenet ovat keskenään tekemisissä. Välillä on käyty katsomassa, mitä muualla tehdään ja huomattu, että pihkura soikoon: kyllä vain tuommoinen haarukka on syödessä kätevä, tehdään mekin sellaiset. Eli elävään kulttuuriin kuuluu kulttuurin muutos ja se, että kulttuurit lainaavat tekemisen tapoja toisiltaan. Nykyisin siis pääsiäispuput munivat, eikä siinä mitään. Jostain syystä suomalaiset eivät ole olleet esimerkiksi pääsiäisruuissa se kulttuurisen lainan antava osapuoli: emme siis näe Instagramissa Kardashianin siskosten vetävän mämmiä suupielet ruskeina. Paitsi mämmikin on vissiin Persiasta. Siltä se ainakin näyttää.
Toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää pääsiäistä. Viettäköön kukin sen tavallaan, kuitenkin toiset huomioon ottaen. Ja siinä sivussa voi vaikka miettiä, kumpi oli ensin: muna vai kana?
Kirjoittaja on iisalmelaistunut äidinkielenopettaja.