Mielipide | Tyhjää – Kasvun ja parempaan uskomisen jälkeen jäljelle jää tyhjää

Kävelen kevätsohjoista katua. Kauppaliikkeiden isot tyhjät ikkunat heijastavat auringon kilossa tyhjää, tarpeetonta askeltamistani. Tulen sisälle suureen liikkeeseen. Puolet siitä on tyhjiltään. Toisella puolen maskeilla tuntemattomiksi tehdyt ihmiset kiirehtivät riviltä toiselle kuin ostettavansa unohtaneena. Etsin minäkin jotakin tutuksi tulleelta paikalta. Tyhjää tai löytymättömään kohtaan siirrettyä. Lähden pois tyhjiä käsiäni kasalle näyttäen: – En nyt löytänyt etsimääni. Jatkan kävelyäni torille asti: tyhjää. Pienet postikorttimaisen nätit myyntikojut tyhjiltään.

Tapaan maskittoman tutun. – Mitäpä kuuluu? – Eipä sen kummempaa. Tyhjää. Ohitse kävelee nainen kahden kääpiökoiran kanssa. Ei niistä jäniksen etsijöiksi. Eikä naisesta lehmien lypsäjäksi tai heinää kepittämään. Eikä lehmiä tai heinäseipäitäkään enää tulevina kesinä eikä monena menneenäkään. Tyhjää. Jänikset, joita kukaan ei enää ammu ruoaksi, syövät omenapuut kaljuiksi. Ensi kesänä ei omenoitakaan. Tyhjää.

Mutta lunta riittää, ja teillä autoa tärisyttäviä kuoppia. Minkähän takia? Lapsena ollessani oli olemassa tiekarhu. Nyt on vain Karhu-olut ja verokarhu. Tyhjää.

Täällä aikoinani synnyin. Tunsin kasvun ja uskoin parempaan. Istun puoliksi tyhjän liikkeen aulassa penkille. Odotan. En tiedä mitä. Tyhjääkö?

Tunsin kasvun ja uskoin parempaan.