Pääkirjoitus Rohkeitakin ideoita tarvitaan

Kuopiossa on käyty vilkasta ja kriittistäkin keskustelua kaupungin keskustarakentamisesta. Joidenkin mielestä entinen Kuopio katoaa, koska rivakka täydennysrakentaminen on muuttanut kaupunkikuvaa ahtaaksi. Vanha miljöö on vaarassa peittyä uusien rakennusten varjoihin.

Tammikuussa Kuopion kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja Sakari Pääkkö totesi Savon Sanomissa, että kaupunkilaisten tulisi ottaa kantaa kaupunkisuunnitteluun jo kaavoitusvaiheessa.

Iisalmessa tämä on nyt juuri mahdollista. Valmisteilla on yleiskaava, joka ohjaa kaupungin muotoutumista pitkälle tulevaisuuteen. Keskustan kaavaluonnos on parhaillaan nähtävänä kaupungin verkkosivuilla.

Kaavoittajat ja suunnittelijat odottavat iisalmelaisilta näkemyksiä ja kannanottoja luonnokseen (IS 3.3.). He kertovat kaavassa olevan paljon yksityiskohtia, joihin on mahdollista tehdä muutoksia ennen ehdotusvaihetta. Rohkeatkin avaukset ovat toivottuja.

Iisalmessa, päinvastoin kuin Kuopiossa, keskusta on ollut tyhjenemässä. Torin ja linja-autoaseman ympäristö kaipaa elinvoimaa, myös rakentamisen kautta. Alueelle on ajateltu voitavan rakentaa matalia kerrostaloja, mutta tähänkin kaupunkilaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä.

Etelän suunnalta kaupunkiin tultaessa sisääntuloporttina on Paloisvirta. Se on merkityksellinen myös iisalmelaisten omalle viihtyvyydelle. Paloisvirran kohennettu miljöö ja helposti saavutettavat paikoitusalueet voisivat houkuttaa ihmisiä pysähtymään keskustaan, kävelemään torin ympäristöön ja kävelykatua pitkin syvemmälle kaupunkiin, liikkeisiin, ravintoloihin, kulttuurinähtävyyksiin ja puistoihin.

Millaisessa Iisalmessa matkailijat ja asukkaat tulevaisuudessa kävelevät? Siihen voi vaikuttaa antamalla palautetta kaupungin sivuilla.

Torin ja linja-autoaseman ympäristö kaipaa elinvoimaa, myös rakentamisen kautta.