Mielipide | Tavoitteena kustannusten kasvun hillitseminen
Hyvinvointialueuudistuksen yhtenä tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan ja pelastustoimen kustannusten kasvun hillitseminen. Se ei tapahdu hetkessä vaan pitemmän ajan kuluessa. Paljon on kirjoitettu ja puhuttu, että palvelujen rahoitusta tulee siirtää perustasolle, mikä onkin nykyisen rahoitusjakaumaan suhteutettuna oikein. Erikoissairaanhoito on vienyt liian suuren potin kakusta. Pitemmällä aikavälillä perustason suurempi rahoitus ei kuitenkaan riitä. Painopiste tekemisessä ja rahoituksessakin on suunnattava ennalta ehkäiseviin toimiin, hyvinvoinnin edistämiseen. Hyvinvointialueen yksi tehtävä on ennalta ehkäisevä työ kuntien kanssa yhteistyössä. Tämä on jätetty vähälle keskusteluissa, joissa on keskitytty niiden palvelujen toteuttamiseen, joita tarvitsevat jo oireita saaneet tai jo sairastuneet. Todelliset kustannusten hillitsemiset toteutuvat, kun syytä palveluun hakeutumiseen ei ole!
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.