Mikael Pentikäisen Vapaa sana Vihan hedelmät

Joulunpyhinä hain Lapinlahden kirjastosta John Steinbeckin romaanin Vihan hedelmät. Teos ilmestyi 1939, ja vaikutti keskeisesti siihen, että Steinbeck sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1962.

Kirja on hieno kuvaus Joadin viljelijäperheestä, joka joutuu lähtemään kotoaan 1930-luvun Oklahomasta kuivuuden, talousvaikeuksien ja maatalouden koneellistumisen vuoksi paremman elämän toivossa kohti Kaliforniaa.

Unelmien haavemaa on kaunis mutta karvas pettymys: työtä etsiviä kohdellaan huonosti. Maanomistajat käyttävät hyväkseen ahtaalla olevia. Palkkoja pudotetaan, nälällä ja kurjuudella pakotetaan ottamaan vastaan työtä hinnalla millä hyvänsä.

Kurjuuden keskellä romaanissa elää kuitenkin toivo. Kirja päättyy kuvaukseen, jossa lapsensa menettänyt äiti ruokkii omalla maidollaan nälkää näkevää työmiestä.

Vihan hedelmät muistuttaa ammattiliitojen roolista työolojen parantumisessa ja siitä, miksi työelämän perusturva on välttämätön. Myös tänä päivänä moni on maailmalla liikkeellä paremman elämän toivossa etsimässä haavemaataan.

Lukiessani Vihan hedelmiä seurasin Suomen työmarkkinavääntöjä.

Pienten työnantajien ahdinko syvenee ja yhä useampi yrittää yksin ostaen palveluita muilta yrittäjiltä.

Näin, miten ammattiliitot painostavat ja uhkailevat suomalaisia yrityksiä sopimaan kanssaan. Samalla ne torjuvat monen yrityksen aidon halun sopia työehdoista oman henkilöstönsä kanssa.

Tässä painostuksessa yksittäisellä yrityksellä ja sen työpaikoilla ei ole arvoa. Jos on tarve, astutaan oikeuden yläpuolelle ja aiheutetaan yrityksille vahinkoa.

Ammattiliitot haluavat, että sopimukset tehdään vain niiden kanssa. Kyse on vallasta mutta varmaan myös siitä, että liitot uskovat näin pystyvänsä pitämään jäsenistönsä puolta.

Samalla liitot viittaavat kintaalla kahdelle keskeiselle vapaan työelämän lähtökohdalle: sopimisen ja järjestäytymisen vapaudelle.

”Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa”, kirjoitti filosofi Jean-Jacques Rousseau 1700-luvulla. Tämä on yhä totisinta totta.

Rohkenen väittää, että Suomessa järjestövalta on mennyt liian pitkälle – niin pitkälle, että yrityksiin kylvetään katkeruuden siemeniä.

Harva työnantaja voi hyväksyä sen, kun häneltä pyritään estämään liiketoiminta ja sopuisalle työpaikalle lietsotaan riitaa.

Suomessa kuuluu jokaiselle reilut työehdot. Meillä työntekijän oikeudet ovatkin maailman kärkeä.

Sen sijaan pieni työnantajayrittäjä on kuin huutolaispoika. Työnantajan riski ja vastuu on niin kohtuuton, ettei moni halua eikä jaksa sitä kantaa.

Tällä on kova hinta: pienten työnantajien ahdinko syvenee ja yhä useampi yrittää yksin ostaen palveluita muilta yrittäjiltä. Näin välttää työnantajayrittäjän usein hallitsemattoman riskin.

Tästä kärsivät erityisesti palkansaajat, joille ei ole tarjolla työtä.

Steinbeckin Vihan hedelmissä unelmien kultamaa osoittautuu monelle pettymykseksi. Jos Suomessa työnantajayrittäjän asema ei parane, duunarin haavemaa voi muuttua epätoivon tantereeksi.

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja.