Jyri Paretskoin Vapaa sana: Sanoohan sen nyt järkikin – Eivätkä he poloiset itse joko ymmärrä tai halua myöntää omaa vinoutunutta ajatusmaailmaansa

Jyri Paretskoi

Jyri Paretskoi

Maalaisjärki, tolkku, arkijärki, terve järki. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja kaikki, joilla jotakin näistä on, ymmärtävät mistä on kyse. Joillakuilla tämä jokseenkin luonnollisesti ympäristön ja kasvatuksen vaikutuksesta syntyvä ymmärrys maailmasta kuitenkin on syystä tai toisesta päässyt pahemman kerran hapristumaan ja vääristymään, eivätkä he poloiset itse joko ymmärrä tai halua myöntää omaa vinoutunutta ajatusmaailmaansa, koska heillä on patologinen tarve olla oikeassa vaikka eivät olisikaan.

Arkijärjen pahimpia vihollisia ovat fanaattiset ideologiat. Ne ovat sillä tavalla viheliäisiä, että saavat mukaansa hyppäävät, usein hieman epävakaat ja johdateltavissa olevat, ihmisyksilöt tuntemaan itsensä vihdoin osaksi jotain merkittävää, suurta ja mahtavaa. Syntyy kuplia, joista näkee asiat niin kuin vain omasta kuplastaan käsin voi nähdä: kuplan sisällä kaikki on hyvin, ja kuplan ulkopuolella kaikki on huonosti.

Äärimmäisiä näkökantoja suosivat ihmiset etsivät yhtä äärimmäisiä vastapuolia, joita he tosin löytävät kaikkialta, missä vain joku erehtyy millään tavalla kyseenalaistamaan heidän näkemyksiään. He pitävät ymmärryksen osoitusta heikkoutena, sovittelemista ja yhteisten päämäärien etsimistä riidan haastamisena ja maltillisuutta pelkuruutena. Heille asiat ovat mustavalkoisia, eikä mitään muita sävyjä tai vivahteita voi olla olemassa, koska se ei sovi heidän maailmankuvaansa.

Kun puhun heistä, tarkoitan itse asiassa meitä. Ihan tavallisenkin ihmisen on hyvin helppoa ajautua omaan kuplaansa, koska sellaisesta käsin maailma voi yllättävää kyllä näyttää ymmärrettävältä. Omien uskomusten haastaminen on vaikeaa kenelle tahansa. On miellyttävää lekotella oman kuplansa lämmössä ja ihanassa yksimielisyydessä ja ajatella, että minä olen oikeassa ja muut ovat väärässä.

Useimmat kyllä hallitsevat arkijärjen käytön, ja sillä selviääkin pitkälle. Se kuitenkin rakentuu eletyn elämän, kokemuksien ja tiedon varaan, ja koska maailma muuttuu, voi silloin tällöin olla kohdallaan hieman tarkistaa ja kalibroida omia mallejaan. Kun on valmis myöntämään, että saattaa itsekin olla joskus väärässä, on myös valmis kuuntelemaan muita. Kun muistaa välillä vilkaista peiliin, voi paremmin ymmärtää niitä, jotka ovat tinkimättömän varmoja ja aina mielestään oikeassa.

Olisi mahtavaa, jos me kaikki ymmärtäisimme, että samaa palloahan tässä kaikki asutamme, pitäkäämme siis siitä ja toisistamme huolta yhteistuumin. Koska ihminen kuitenkin on sellainen kuin on, monimutkainen ja luonnostaan heimoutuva, lienee parasta vain pyrkiä tulemaan toimeen keskenämme niin hyvin kuin mahdollista.

Olisi mahtavaa, jos me kaikki ymmärtäisimme, että samaa palloahan tässä kaikki asutamme.

Aivan varmasti tulemme riitelemään, olemaan asioista eri mieltä, loukkaantumaan ja vetäytymään omiksi tuntemiimme kupliin ja poteroihin vastaisuudessakin. Vasta sitten on odotettavissa helpotusta, kun arkijärjen määritelmästä saadaan muodostettua kaikkien hyväksymä malli siitä, mikä on oikein, mikä on kohtuullista, mikä on riittävää, mitä pitää välttää ja mitä pitää tavoitella.

Uskoakseni enemmistö ihmisistä on jo saavuttanut arkijärjen tavoiteltavan tason, mutta luonnonlaki tuntuu olevan, että aina täytyy olla niitäkin, joilta se jää saavuttamatta.

Kirjoittaja on iisalmelainen kirjailija.

Kommentoi