Sanna Kurosen Vapaa sana: Mitä ne opettajat oikein valittaa? – Kouluihin tarvittaisiin paljon enemmän sosiaalialan ammattilaisia

Sanna Kuronen

Sanna Kuronen

Opettajista jo yli puolet harkitsee alan vaihtoa, opettajakoulutukseen ei ole enää samanlaista tunkua kuin ennen eikä joka puolella Suomea saada helposti päteviä opettajia virkoihin. Mistä tämä voisi johtua?

Olen saanut aineenopettajan koulutuksen. Olen suomen kielen ja kirjallisuuden asiantuntija samalla tavalla kuin joku toinen kollegani on biologian ja maantieteen tai englannin ja ruotsin asiantuntija. Joskus vain tuntuu siltä, että tuohon asiantuntijatehtävään ei ole tarpeeksi aikaa.

Yläkoulussa luokanohjaajan tehtävä on vaativa. Luokissa on reilusti yli kaksikymmentä oppilasta. Heidän koulumenestystään ja poissaolojaan on seurattava. Kasvatuskeskusteluja on pidettävä. On vahdittava, että jälki-istunnot tulee istuttua. On pidettävä yhteyttä huoltajiin. On oltava valmis suoralta kädeltä sanomaan, mitä jollekin lapselle kuuluu, kun perhesosiaalityöntekijä soittaa. Joka päivä on jotain ylimääräistä selvitettävää.

Koulun jälkeen istutaan palavereissa, joissa tehdään sopimuksia, joita toisella sopimusosapuolella ei ole aikomustakaan noudattaa. Että kyllä lopetan luvattomat poissaolot ja toisten kiusaamisen. Seuraavana päivänä sama meno jatkuu. Tuhansia työtunteja monilta eri ammattilaisilta menee hukkaan näissä näennäisissä tapaamisissa. Kaikenlaisia pedagogisia asiakirjoja täytellään, eikä niitä kukaan koskaan lue.

Kaikkein hurjinta on se, että luokanohjaajan pitäisi kommentoida kahdeksasluokkalaisten terveyttä ja elintapoja ennen terveystarkastusta. Opetan lapsille neljä tuntia viikossa suomea ja kirjallisuutta, en ole heidän äitinsä. En tiedä, syökö oppilas päivittäin koululounaan tai käyttääkö hän päihteitä. Eikä se minulle kuulukaan. Olenkin kategorisesti kieltäytynyt kirjoittamasta yhtään terveyteen liittyvää kommenttia.

Kouluihin tarvittaisiin paljon enemmän sosiaalialan ammattilaisia. Joskus tahtomattaan joutuu olemaan terapeuttina koko perheelle, enkä minä sitä halunnut. Ratkaisuksi tähän on tarjottu opettajien täydennyskoulutusta, jotta osaisimme paremmin kohdata nykyperheiden moninaiset ongelmat. Aivan älytöntä. Meillä on jo vuosikausia kestänyt yliopistokoulutus. Ei autonasentajillekaan olla tyrkyttämässä autokoulunopettajan koulutusta, jos joku tuo kolaroidun autonsa korjattavaksi.

Ei autonasentajillekaan olla tyrkyttämässä autokoulunopettajan koulutusta.

Meidän koulussamme aina välillä saa olla vuoden ilman ohjattavaa ryhmää, sitä omaa luokkaa. Minulla on nyt menossa sellainen vuosi. Olen nauttinut vuodesta, koska olen saanut tehdä vain sitä, mitä parhaiten osaan. Vinkkaan hyviä kirjoja ja keskustelen median mahdista oppilaiden kanssa.

Kukaan ei soittele työasioissa iltakuuden jälkeen eikä maalita yhteydenotoilla rehtorille. Energiaa siihen oikeaan työhön on ollut ihan eri tavalla kuin ennen.

Kouluissa pitää olla selvä työnjako siihen, mitkä asiat kuuluvat luokanohjaajalle tai aineenopettajille ja milloin joku toinen ottaa kopin. Mutta jos niitä kopin ottajia ei ole tarpeeksi, täytyykö aineenopettajan hautoa sitä palloa taskussaan kolme vuotta?

Kirjoittaja on iisalmelaistunut äidinkielenopettaja.

Kommentoi