Teppo Kulmalan Vapaa sana: Puutalokaupungin lumo – Tämmöinen kirja on paitsi lohtuaarre myös tietoaitta

Teppo Kulmala

Teppo Kulmala

Kauppa- ja Ilvolankadun puutalokulmaus oli 50- ja 60-luvun lapselle kuin Aapelin Pikku Pietarin maailma. Rakennusten ja aitojen rajaama piha, lavea ja sokkeloinen, loi mielikuvituksellisen leikkialueen.

Sisältä talot muistuttivat jännittäviä ja luokseen kietovia näyttämöjä. Olivat kerrokset, tasanteet, portaat, vintin hämärät seikkailupaikat. Oli pannuhuoneen kunnioitettu turva ja liiterien työmaatunnelma. Oli asuntojen erityislaatuinen monikanttinen interiööri, huoneiden utelias järjestys ja ilmapiiri.

Iisalmen Sanomien toimitalo alempana Satamakadun kulmassa jatkoi tarinaa, kuten koko kaupunki. Tunnemuistoissani piilee nostalgiaa, lapsenmuistolle luontaista omaksuntaa, mutta se ei muuta tosiasiaa. Kaupunkikuvassa harmittaa erityisesti, että purkivat ”rontit” varhaisvuosieni likeisimmät puutalotontit.

Jos Iisalmi on repinyt, niin asemakaavan idyllinen, kaupunkimaisesti toimiva ilme on olemassa. Elämme selkeästi kaupungissa, mutta fantastisen luonnon keskellä ja ympäröimänä. Puutalojen suojelu on tehtävä, jota ensi viikolla julkistettava akvarellikirja upeasti korostaa.

Vaikka Pentti Koppisen ja Elina Rikkilän Vanhat puutalot -teoksen kohteet ovat useimmille tuttuja, kirja myös yllättää.

Iisalmi, entinen niitty-, pelto- ja metsäalue, josta tuli kauppala 1860, tarvitsee jäljellä olevan arvokkaan puutalohistoriansa. Melko paljon on tallella, mutta perustamisajoilta ovat varsinaisessa keskustassa säilyneet vain Haukiniemen kolme taloa sekä Siimeskulma.

Elämme selkeästi kaupungissa, mutta fantastisen luonnon keskellä ja ympäröimänä.

Koppinen on maalannut kirjaan puolensataa taloa. Ne yhdistävät valokuvamaista ja detaljeissa havainnollista realismia ja akvarellille ominaista runollisuutta ja kuultavuutta kotoisin huomioin, faktan ja mielikuvien dokumenttina. Kohteilla on tunnelmoiva reaali-ilme.

Kirjoittaja Elina Rikkilä tavoittaa vanhan atmosfääriä; historiaa, faktoja, tarinoita, vaikutelmia. Vanhoille rakennuksille mieltyvät omat henkensä ja ajattomatkin hetkensä. Kirja vie niiden piiriin sisältyviin kohtaloihin ja kertomuksiin, joita tekstit sekä tilannekuvat taloakvarellien yhteydessä hahmoineen täydentävät nykypäiviin asti.

Maalari luo valöörivaihteluja, joiden lumossa taivaansini pilvineen heijastaa eloisia sävyjä ja liikettä rakenteisiin ja ympäristöön. Koppisen tavoin talot tuntevia iisalmelaisia jututtaneen Rikkilän tekstit sisältävät ihmeen paljon. Kuviin on vaivaton pujahtaa ja täydentää lukemansa omin kokemuksin. Itsellenikin tulee mieleen, että Työväentalo näytti meille monille elämämme ensimmäiset elokuvat 50-luvulla. Maatalousosakepankin talo on myös Taikatalo, ja Haukinimen uimarannan paviljonki oli luistinradankin toimintakeskus.

Mutta jos teksteistä puuttuu jotain lukijalle omakohtaisesti likeistä, oivallinen kirjoittaja virittää sitä rivien takaa sittenkin mieliin niin kuin kuvat, itsessään, itsestään.

Kertoessaan talojen elämästä Rikkilä ei unohda niiden sijoittumista rakennustaiteen tyylilajeihin. Vanhojen arvotalojen purkua surreelle tämmöinen kirja on paitsi lohtuaarre myös tietoaitta. Kaupungille se on kannanotto historian merkityksestä ja muualta tulleelle käyntikirja kauniiseen Iisalmeen.

Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja.

Kommentoi