Iisalmessa odotettiin kovasti uimahallia. Iisalmen Sanomien pääkirjoitus tiistaina 23.11.1971 käsitteli hallihankkeen etenemistä.
Uimahallisäätiön puheenjohtaja oli kertonut, että jos rahoitus järjestyy, hallin rakennustyöt voidaan aloittaa seuraavana keväänä, siis keväällä 1972.
Kustannusarvion mukaan rahaa tarvittiin 2,4 miljoonaa markkaa. Pääkirjoittajan mukaan summa oli varsin kohtuullinen verrattuna yleishyödyllisten investointien tasoon.
Hankkeen siirtyminen merkitsisi kustannusten pyöristymistä ylöspäin.
Hän nosti esille, että paikkakunnan elinkeinoelämän kannalta ei ole aivan samantekevää uimahallin antama lisä yleisten sosiaalisten palveluiden tasoon.
Hanketta pitikin käsitellä pitkän tähtäyksen investointina, jonka antama hyöty on yhteinen.
Iisalmen nykyinen uimahalli on rakennettu vuonna 1974 ja sitä laajennettiin vuonna 1996. Nyt meneillään on uuden uimahallin rakennusurakka ja se valmistuu syksyllä 2022.
Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa.