Mielipide: Pyöveli ja sen veli – Ihminen on kautta verihuuruisen historiansa ollut näppärä keksimään erilaisia vempaimia lajitoverinsa pään menoksi

Aviorikkojaa saattoi odottaa jalkapuussa istuminen. Kai Skyttä

Lauri Niiranen

Viime kesänä Hollywoodin viiltäjä tuomittiin kuolemaan Teksasissa. Jos tuomio pannaan täytäntöön joskus, se tapahtuu armeliaasti myrkkyruiskeella. Vuosikymmeniin ei ole käristetty sähkötuolissa. Edes Usassa.

Tämäkin uutinen kirvoitti erilaisia kommentteja somessa. Myös kuolemantuomion palauttamista Suomeen. Täälläkin kun tapahtuu raakoja veritekoja jatkuvasti. Nyt ja on tapahtunut aina.

Yleisin tuomio torituomioistuimessa ja kulmabaarin kantapöydässä on tietenkin iät ja ajat ollut: Munista hirteen! Se on ihmislapselle spontaani reaktio kun jotain kauheaa tapahtuu.

Kuolemantuomio poistui Suomen lainsäädännöstä vuonna 1825. Kirkko ja papit vastustivat tätä lakiuudistusta, tietenkin. Raamattuun ja Mooseksen lakiin vedoten: ”Jos joku vahingoittaa toista, niin että tämä kuolee, häntä rangaistakoon kuolemalla” Toinen Mooseksen kirja 21:13. Myöhemmin kuolemantuomiota on käytetty vain sota ja poikkeusaikana.

Pyöveli sanalla on kolkko, hiuksia nostattava kaiku historian hämärästä. Suomessakin työskenteli 1600–1800-luvuilla ainakin sata pyöveliä, jotka ehtivät mestata tuhansia suomalaisia.

Tiettävästi viimeisin pyöveli on ollut kuopiolainen Lauri Jauhiainen. Hän saatteli tuonelaan erään Tahvo Putkosen, joka oli kännissä tappanut kaverinsa. Montako kaulaa kaima ennätti katkaista virkauransa aikana, siitä ei tilastotietoa taida löytyä. Mutta varmasti tarpeeksi monta. Hän oli ns. lääninpyöveli.

Suomen rikosmuseossa Helsingissä on nähtävänä pyövelin kirves, siis työkalu. Ja siihen kuuluva laatikko, eräänlainen työkalupakki. Terä on 46 cm leveä. Terässä himmeästi erottuva väri ei välttämättä ole ruostetta.

Tämä kaikki ja muuta faktaa löytyy Mikko Monosen karmivasta kirjasta Suomen pyövelit. En suosittele herkimmille enkä unisivuiksi. Pyövelin virkahan usein periytyi isältä pojalle suvussa. Kruunu maksoi palkan ja matkakulut. Pitikö vielä verotkin maksaa?

Ihminen on kautta verihuuruisen historiansa ollut aika näppärä keksimään erilaisia vempaimia lajitoverinsa pään menoksi. Kirjaimellisesti jos näin voi sanoa.

Yksi teknisimmistä laitteista on giljotiini. Giljotiinin isänä pidetään ranskalaista lääkäriä Joseph-Ignace Guillotiinia (1738­1814). Siitä nimikin: giljotiini.

Karski hirtehishuumori vitsi kertoo, kuinka giljotiinin tuli huomattava tekninen parannus 1900-luvun alussa. Sähkökäyttöinen giljotiini. Se käynnistettiin pääkatkaisijasta.

Sitä mukaa kuin ihminen sivistyi (?) rangaistuksetkin lievenivät. Mutta vielä jäi jotakin. Suomeenkin. Esimerkiksi raipparangaistus. Se oli voimassa maassamme aina 1870-luvulle asti. Tästä jäi elämään muuan kansansanonta: ”Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan”.

Eräs Härmän häjy oli leikkinyt vähän puukkohippaa ja joutumassa Vaasan linnaan. Toinen vaihtoehto oli 25 raipaniskua. Häjy oli sen verran kova jätkä, että valitsi jälkimmäisen.

Myös häpeärangaistus löytyy Suomen historiasta. Senkin takana olivat kirkko ja papit, kuinkas muuten. Se oli jalkapuu. Jalkapuuhun saattoi joutua kirkonmenoista laistanut tai aviorikkoja. Huoripukki kirkon edessä jalkapuussa oli tavallinen näky.

Kuritushuonerangaistus on ollut myös käytössä. Se poistettiin rikoslaista 1975.

Katsoi miltä kantilta tahansa, niin ihminen on ollut aika raaka yksilö toista kohtaan läpi historian. Silmä silmästä mentaliteetti vallitsee tänäänkin. Sivistys ja empatia on vain ohut lehtikultaus, joka helposti rapisee pois. Varsinkin sota tai jokin poikkeustila raaistaa. Kiltistä perheenisästä tulee vähintään osapäivänatsi. Kevyesti kietaisemme hartioille pyövelin punaisen viitan, teroitamme kirveen.

Kummasti meitä ihmisiä vain kiehtoo murhat ja murhamysteerit. Menneet, tämänpäiväiset, tulevat. Kyllikki Saari, Bodominjärvi, Bostonin haamukuristaja ja Viiltäjä-Jack Lontoon sumusta.

Iisalmi

Kommentoi