Mielipide: Omaishoito kaipaa yhteistä tahtotilaa

Kirjoittajan mielestä omaishoidontuen tulisi olla verotonta. Riitta Kumpulainen

Minna Reijonen

Omaishoitajaliitto jätti julkilausuman omaishoidosta 6.10. eduskuntatalon edessä eli Euroopan omaishoitajapäivänä.

Julkilausumassa tuotiin esile monta asiaa omaishoitajuuteen liittyen. Eräs tärkeä asia on työelämän ja omaishoidon mahdollinen yhteensovittaminen.

Tuoreen kyselyn mukaan omaishoitajat ovat kokeneet arvostuksen puutetta koronapandemian aikana.

Omaishoitajaliiton mukaan pandemian aikana omaishoitajista 42 prosenttia olisi kaivannut taloudellista tukea.

Pystymme parempaan, kun vain yhteinen tahtotila arvoista löytyy.

Jokaisen vaalien alla eduskuntapuolueet ovat tuoneet esille omaishoitajien tärkeyden puheissaan. Luulisi siis, että tuloksia ja tahtoa löytyisi.

Jokainen päivä Suomi laittaa meidän rahojamme kehitysapuun 3,5 miljoonaa! Halllitus näyttää jopa haluavan laittaa enemmän rahaa ulkomaille.

Tänä vuonna Suomi laittaa kehitysapuun jopa 1 257 miljoonaa euroa.

Ranat tulevat käytännössä samasta Suomen rahapussista. On kysymys siitä, mennäänkö suomalaisen vai ulkomaiden etu edellä.

Viime vuonnakin perussuomalaisten eduskuntaryhmämme esitti 20 miljoonaa euroa omaishoidontuen verotuksen keventämiseen vaihtoehdoksi laaditussa budjetissa.

Olisi hienoa, jos hallitus tulisi tässä veroasiassa perussuomalaisten linjoille.

Tällä hetkellä omaishoidontuki on veronalasta. Omaishoidontuen tulisi olla verotonta.

Omaishoidon asioita valvomaan tarvittaisiin omaishoidonvaltuutettu, joka vahtisi ja opastaisi valtakunnallisesti merkittävissä asioissa.

Laitoin eduskunnassa vireille toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on saada omaishoidontukiasiat ja -kriteerit tasapuoliseksi koko maassa. Nyt ei näin ole. Tuleva sote-uudistuskaan ei takaa tasapuolisuutta.

Omaishoito on kokonaisuus, jossa on monta merkittävää asiaa. On selvää, että taloudellista tukea tarvitaan.

kansanedustaja

Perussuomalaiset, (Savo-Karjala)

Kommentoi