Pääkirjoitus: Keskustaa kehittämällä kilpailuetua

Tarja Lappalainen

Tarja Lappalainen

Kun Iisalmen kauppalasta tuli kaupunki 130 vuotta sitten, oli keskusta puutaloineen monella tapaa eri näköinen kuin se on tänään. Vanhat kuvat (IS 14.9.) viestivät rauhallisesta elämänmenosta ja olemisen väljyydestä.

Enemmistö väestöstä asui maalla noin 1950-luvulle saakka. Sen jälkeen alkoi nopea kaupungistuminen, joka jatkui kiivaana 1970-luvulle saakka. Myös yritykset ja palvelut hakeutuivat ihmisten lähelle keskustoihin.

Kaupunkeihin ja kuntakeskuksiin nousi kiinteistö toisensa jälkeen. Rakentamisen piti olla tiivistä. Hyvistä kauppa- ja asuinpaikoista kilpailtiin.

Maamme isoimmissa kaupungeissa kehitys jatkuu edelleen samansuuntaisena. Maaseutukaupungeissa, kuten Iisalmessa, muutos on kulkenut jo jonkin aikaa päinvastaiseen suuntaan.

Rakennettu ydinkeskusta tyhjenee varsinkin kaupan alan yrityksistä. Kuluttajien määrä on vähentynyt, ja verkkokauppa vienyt osansa asiakkaista. Isot liikkeet hakeutuvat väljemmille paikoille taajama-alueen reunamille.

Maaseutukeskusten hiljenemistä näyttää olevan vaikea pysäyttää. Voiko Iisalmi niin sanotusti uida vastavirtaan? Mitä ihmiset toivovat, mikä houkuttaisi asukkaita ja työntekijöitä? Millaista kaupunkikeskustaa asukkaat arvostavat vaikka puolen vuosisadan kuluttua? Siinä on pohdittavaa ja visioitavaa kehitystyötä tekevillä.

Maaseutukeskusten hiljenemistä näyttää olevan vaikea pysäyttää.

Korona-aika on muuttanut monen ajatuksia omasta elämästä. Enää ei välttämättä haluta asua kylki kyljessä kiinni. Oman asuin- ja elinympäristön valintaan on tullut uusia kriteereitä. Toisaalta yhteisöllisyyskin koetaan tärkeäksi.

Maaseutukaupungin keskusta voi muotoutua ihmisten viihtymis- ja harrastusalueeksi, puistoksi ja elämyspaikaksi – miljööksi, jonne kokoonnutaan viettämään yhdessä rentouttavaa vapaa-aikaa.

Yhdyskuntarakenteen, tai edes ajattelun, muutos tähän suuntaan ei käy yhtä luontevasti ja nopeasti kuin kivitalojen rakentaminen.

Kommentoi