Iida Mularin Vapaa sana Itserakas vai rakas itselleen

Tie itsensä hyväksymiseen on pitkä ja kivinen, välillä jopa mahdottoman oloinen. Arvelen, että jokainen on kohdannut elämässään vaiheen, jolloin on pohtinut, riitänkö minä. Kelpaanko minä tällaisenaan?

Syitä oman riittämättömyyden ja kelpaavuuden pohdinnalle on monia, yhtenä syynä varmastikin nyky-yhteiskunta ja sosiaalinen media. Eteenkin nuoret kokevat inhoa itseään kohtaan, sillä ”tällainen sinun pitäisi olla” -muotti on vahvasti läsnä teini-ikäisten elämässä. Sosiaalinen media ja ikätoverit antavat olettaa, millainen sinun pitäisi olla. Jos poikkeat massasta, joudut helpommin silmätikuksi ja kiusatuksi.

Olen itsekin kohdannut itsenä olemisen vaikeuden ja kyseenalaisuuden. Oli tuskallista, kun jaksoi vain inhota itseään. Pian huomasikin negatiivisuuden leviävän, jaksoi vain nähdä huonoja asioita.

Muutos kuitenkin itsensä rakastamiseen lähti ongelman tiedostamisesta: kuinka negatiivisesti puhuu itselleen ja miksi ei anna itsensä olla se, joka todellisuudessa on. Itsellä oli suuri kynnys tuoda minuuteni esille, sillä tuntui, ettei erilaisille ihmisille ole tilaa esimerkiksi koulussa. Pelkäsin joutuvani taas koulukiusaamisen kohteeksi, mutta sitten ymmärsin erään tärkeän asian. Ihminen, joka kantaa itsensä ja on sitä mitä todella on, ei anna muiden mielipiteiden vaikuttaa itseensä. Kun ihmisellä on rakkaus itseensä, hänellä on elämässään niin paljon enemmän. Kun rakastaa itseään, pystyy myös rakastamaan aidommin toisia ihmisiä.

On inhottavaa, kuinka ihmisiä jaotellaan ulkonäön ja persoonallisuuden perusteella. Kun toinen ihminen on erinäköinen – pyöreämpi, hoikempi, tatuoitu, erivärinen, lyhyt tai pitkä – ihmiset ottavat omat oikeutensa kommentoida toista ihmistä. Missä inhimillisyys? Kuka on antanut oikeuden kommentoida? Kellään ei ole sen enempää oikeuksia päästellä sammakoita suustaan.

Toisinaan ihmisen epävarmuuden pystyy näkemään suhteellisen hyvin, jolloin toinen ihminen pystyy satuttamaan sieltä, mistä löytyy pahin kohta. Toisen ihmisen ulkonäköön on helppo tarttua ja lähteä keksimään kommentoitavaa siitä, sillä ulkonäkö on ensimmäinen ulosanti ihmisestä.

Missä inhimillisyys?

Yleensäkin kiusaajat kouluissa ovat itse ne kaikkein epävarmimmat henkilöt. Omaa itsetuntoa pönkitetään toisen alistamisella. Tämänkin takia olisi hyvä opetella pitämään itsestä, sillä sinun epävarmuus ei oikeuta toisen ihmisen huonoon kohteluun. Kenenkään ei tarvitsisi kuulla herjaa itsestään, koska näyttää erilaiselta kuin toiset. Erilaisuus on rikkautta, edelleen. Kun meillä on rakkaus, on meillä myös rikkaus.

Olen kokenut matkan itsensä hyväksymiseen ja rakastamiseen. Se on ollut vaikeaa, mutta se on kaiken väärti. Tunnen olevani ihminen, josta on moneksi ja joka kaikesta huolimatta rakastaa ja hyväksyy itsensä – olen ihminen joka tietää kuka on ja mitä haluaa. Kärsin mielenterveydenongelmista ja koen, että kyky rakastaa itseään helpottaa sairauksien kanssa elämistä. Itsensä hyväksyminen on supervoima, joka kannattelee arjessa. Pystyt myös olemaan toisille esimerkki itsensä rakastamisesta ja se voi madaltaa kynnystä toisilta. Itserakkaus ei aina ole huono asia. Terveellinen itsensä rakastaminen antaa elämään paljon hyvää, niin sinulle kuin muille.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien kesätoimittaja.