Timo Muonan Vapaa sana: Tämän halusin vielä sanoa – Maailma on ihmeellinen verkosto sanottua ja sanomatonta

Timo Muona

Toimittaja tekee töitään asettelemalla sanoja.

Rivi kerrallaan isketään sanoja sivuille, rakennetaan kuvausta siitä asiasta, josta halutaan kertoa. Halutaan havaita ilmiöistä olennainen, halutaan ilmaista asioita virheettömästi ja selkeästi.

Kiireessä hakataan näppäimistöä, nakutellaan sanoja paikoilleen, ajatellaan että hyvä tästä tulee. Välillä tulee virheitä, joku kirjain tai ilmaisu ei osu kohdalleen.

Tiedot ongitaan lähteistä, työn raaka-aineena ovat muiden ihmisten sanat. Sanat ovat ehtymätön luonnonvara. Ihmisen sisällä pulppuaa aina jotain, joka pyrkii ulos. Toimittajan tehtävänä on auttaa muita siinä, että he saavat tuon äänen kuuluviin.

Lehtikuvat näyttävät ihmisten kasvot, mutta kasvojen takana on ajatuksia, jotka saadaan esille vain tekstin muodossa. Tilaa tekstille voi lehden sivulla olla liian vähän, joten toisinaan on jotain sijoitettava myös rivien väliin. Rivien väleissä on loputtomasti tyhjää, siellä on tilaa ennen kaikkea lukijan omalle ajattelulle.

Toimittajana minua ei juurikaan kiinnosta esitellä omia näkemyksiäni, pyrkiä vaikuttamaan yhteiskuntaan. Enemmän haluan asettua näkymättömäksi kirjuriksi, joka tuo näytteille erilaisia näkemyksiä ja muovaa ne mahdollisimman ymmärrettäviksi.

Rivien väleissä on loputtomasti tyhjää.

En usko, että lukijalle tulisi antaa jotain erillisiä lukuohjeita. Mitä uutisesta pitäisi ajatella? Ainoa ohje voi olla, että päätelkää itse. Arvioikaa lukemaanne, verratkaa muuhun tietoon, muodostakaa yksilöllinen näkökanta.

Sanat, kirjoitetut ja puhutut, ovat toimittajan tärkein työväline.

Tämä maailma on ihmeellinen verkosto sanottua ja sanomatonta. Suut käyvät jatkuvasti, puhetta tulvii, suullisia sopimuksia tehdään, joistain asioista ollaan hiljaa. Sellaisen metsän seasta olisi kiskottava esiin tärkeimmät sanat ja etsittävä aiheet, jotka ansaitsevat tulla puhutuiksi enemmän kuin toiset.

Sanat ovat välineinä hankalia. Joka on omaa tekstiään liian kauan ruudulta tuijottanut, tietää kuinka omituisilta voivat omatkin sanat näyttää.

Lopulta kaiken tiedonvälityksen perusta on ihmiseltä ihmiselle kulkeva puhe. Toimittajankin työssä sen toiminta voi takkuilla tekstinkäsittelyohjelmia pahemmin.

Joka paikassa, jopa sanomalehden toimituksessa, kommunikaatio voi estyä, sanat voivat pettää. Se on katkeruudessaan huvittavaa, koska toimittaja esiintyy sanojen käytön ammattilaisena.

Syksyisin poistuvat kesätoimittajat kuin lehdet puista. On kuin kesän ajan oksalla heiluttuaan olisi vaihdettava väriä, laskeuduttava alas ja mentävä takaisin sinne, mistä on tullutkin.

Puut ovat viisaita, hiljaisina ne tarkkailevat ihmisiä ja kuuntelevat niiden puheita. Ehkäpä puut toisinaan muistelevat kaatuneita tovereitaan, joiden elämä jatkuu mitä erilaisimmilla tavoilla. Kuolleista puista tehdään myös lehtiä, lehtiin painetaan sanoja. Ja niitähän painetaan, koska painettava on.

Minulla oli jotain muutakin sanottavaa, mutta aika on nyt loppumassa, rivit käymässä vähiin.

Kesä vaihtuu syksyyn ja sanat vaihtuvat toisiin. Vaan tulipahan sanottua.

Kirjoittaja on Iisalmen Sanomien kesätoimittaja.

Kommentoi