Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: kuusivuotias ei yksin kotiin, vaan esikouluun

Kiuruveden Honkarannassa oli aloittanut toimintansa kuusivuotiaiden esikoulu, jossa annettiin opetusta kahtena päivänä viikossa. Oppilaita kerättiin useamman koulupiirin alueelta.

Esikoulukokeilu oli osa pitkään valmisteltua koulu-uudistusta, johon liittyi myös peruskoulukokeilut. Niitä oli jo muun muassa Varpaisjärvellä ja Rautavaaralla. Sonkajärvelläkin kokeiltiin joissakin luokissa.

Iisalmen Sanomien pääkirjoittaja piti Kiuruveden kokeilua mielenkiintoisena. Hänen mielestään yhteiskunta oli kehittynyt niin pitkälle, että sillä oli varaa kouluttaa myös nuorimpia jäseniään.

Matkarasitus ei ollut enää ongelmana pienimmille, koska yhteiskunta huolehti koulukuljetuksista.

Pääkirjoittaja arveli, että monet vanhemmat toivovat voivansa lähettää lapsen kouluun jo kuusivuotiaana – etenkin ne vanhemmat, jotka kävivät päivisin töissä ja joutuisivat jättämään lapsen yksin kotiin. Pääsy esikouluun oli siis lapsen kehitykselle edullisinta.

Iisalmen Sanomat julkaisee pääkirjoituksen 50 vuoden takaa kerran viikossa.