Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: Vieremä sai luonnonsuojelualueen

Hällämönharju Vieremän Nissilässä sekä muun muassa eräät suoalueet olivat olleet Vieremän kunnanhallituksen tutkaimessa. Hallitus oli tutkinut luonnonsuojelualueen perustamista.

Iisalmen Sanomien pääkirjoittaja totesi, että vaikka Ylä-Savossa on paljon vapaata koskematonta luontoa, ei ole sanottua, että niin on vielä kymmenen vuoden kuluttua, ellei tehdä tehokkaasti luonnonsuojelutyötä.

Pielavedellä puolestaan oli tehty aloite aikoinaan uittoväyläksi peratun jokireitin entisöimiseksi.

Joki aiottiin saattaa alkuperäiseen luonnontilaan, jotta kalat saisivat kutu- ja liikkumatilaa.

Vieremälle toteutui luonnonsuojelualueiden perustaminen. Hällämönharju on nykyään valtakunnallinen harjusuojelukohde. Talaskangas on luonnonsuojelualue.

Lisäksi on erityisiä suojelualueita, kuten Rahajärvi–Kotteroinen ja Kaatiainen.

Mammonhauta–Rotimojoki, Joutensuo, Saarisuo-Kurkisuo, Selkäsuo sekä Naimapuron metsä ovat erityisten suojelutoimien alueita.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa.