Pääkirjoitus: Seurat tekevät kiitettävää työtä

Seurojen ja yhdistysten työ on merkityksellistä ja arvokasta. Tämä on tiedetty, mutta nyt se on iisalmelaisten jalkapalloseurojen juniorityön osalta myös todennettu Euroopan jalkapalloliiton Uefan mallinnuksella (IS 14.7.). Euroilla mitattuna seuratyön arvo on hämmentävän suuri.

Mallinnoksen mukaan PK-37:n ja Klubi-36:n työ lasten ja nuorten parissa tuottaa yhteiskunnalle arviolta lähes viiden miljoonan euron kokonaishyödyn.

Ylä-Savossa on paljon pieniä ja isoja urheiluseuroja. Niiden lisäksi on iso joukko muita seuroja ja yhdistyksiä. Ne tarjoavat liikuntamahdollisuuksia, henkisiä harrastuksia ja muuta yhteisöllistä tekemistä niin lapsille kuin aikuisille.

Pienissä seuroissa ja yhdistyksissä hommat hoituvat täysin talkoilla yhteiseksi hyväksi. Isommissakin seuroissa pääosa työstä tehdään talkoolaisten avulla tai pienillä kulukorvauksilla yhden tai muutaman palkatun henkilön vetämänä. Näin seurojen alueeltaan saamat tuet ja avustukset ohjautuvat lähes täysin varsinaiseen toimintaan ja tarvittaviin hankintoihin.

Kunnille ja niiden asukkaille seura- ja yhdistystoiminta on mittaamattoman arvokasta. Jos tätä toimintaa ei olisi, arki olisi monen kohdalla paljon köyhempää. Verovaroin samaa tarjontaa olisi mahdotonta tuottaa.

Harrastukset ovat tärkeitä, varsinkin lapsille, mutta myös aikuisille. Ne auttavat voimaan hyvin niin psyykkisesti kuin fyysisesti.

Lapsille ja nuorille yhdessä harrastaminen opettaa myös tärkeitä elämäntaitoja, toisten huomioimista, tunteiden käsittelyä ja yhdessä tekemisen tuloksellisuutta. Ne luovat valmiutta selviytyä aikuisten maailmassa.

Jos tätä toimintaa ei olisi, arki olisi monen kohdalla paljon köyhempää.

Kommentoi