Mielipide: Autoilua – Kerran naapurin poika laittoi kynnyskoteloon koivusta vahviketta ja pakkelia päälle

Katsastus on muuttunut entisestä, kun autotkin ovat parantuneet. Arkistokuva Kati Soininen

Lasa Nissinen

Menneeseen elämääni mahtuu jos jonkinlaista auton kotteroa. Jos halusi liikkua nelipyöräisellä, se täytyi hankkia autoliikkeen tai jobbarin takapihalta lähes liikenteestä poistattavien laanista. Rahoja kun ei ollut investoida kalliisiin kulkuneuvoihin. Hyvä kun sai leivän. Niitä hylkyjä sitten duunattiin liikenteeseen kelpaaviksi. Oppi siinä kyllä muistamaan moottorin kannen momentit ja venttiilien välykset. Monesti autokaupoissa tuli huijatuksi, vaan kun ei ollut purkuoikeuksia. Parhaimmillani pääsin asunnolle, kun moottorista kuului ilkeä klonks ja jumissa oli kuin jyrin tyrä.

Ensimmäinen auto tuli nähtäväksi alle kymmenen vuoden ikäisenä. Se oli Pobeda ja päältä kuin panssarivaunu. Väriltään ruskea. Pari veikkosta tuli sukulaisiin kotikylälleni ja sitä kulkuneuvoa ihmeteltiin. Bensaa se horasi parikymmentä litraa satasella. Suoralla rivi kutosella varustettu idän ihme. Mutta kyllä niitä lännen letukoitakin alkoi kylillä liikkua. Yksi lähetyssaarnaaja ajeli leveällä Zephyyrillään taivasosuuksia kauppaamaan. Isovanhemmat olivat niin edistyksellisiä, että kuuntelivat jokaista vierasta vuoroin. Siinä päivä hurahti ja ukko oli poistumassa. Huomasin velipojan tennarit auton alla hetki sitten ja kohta oli bensan tuoksua tulvillaan. Pohjaroppu irtosi jakarilla ja karkasi kauemmaksi paineesta. Eihän sitä heti osannut sulkea, kun ainetta tuli solkenaan. Se bensan lainaus päättyi ja proppu saatiin sulettua. Ketterästi siinä Zeppelin lähti pihasta. Velipoikaa ei näkynyt kun sai hopeasiiven tankattua. Vaan se ukko kohta näkyi. Oli bensa loppunut kilometrin päähän. Äimisteli kyllä kovasti ja pyysi, jotta ukki vetäisi auton ison tien varteen, josta vois saada hinattua sen Iisalmeen. Näytti että ukin vanha tammakin olisi hymyillyt, kun narun perässä leveää autoa veti. Bensalitra maksoi mopetiin 0,46 penniä joten, kun vertaa nykyiseen oli ilmaista melkein.

Ilvolankadulla oli kova hevosmies, joka harrastuksenaan kauppasi käytettyjä autoja. Kerran yks mies tuli tekemään autokauppaa ja siinä onnistuttiin. Vanhan Corttiinan 1300 osti hän. Vähän aikaa sitten siihen oli laitettu taka-akseli, mutta kun ei ollut sopivaa, niin boorien lyhyydestä johtuen loput akselista sisälle perän lamellapyörään lekalla. No kun siitä pihasta ostaja lähti, niin jumissa koko auton perä kuin jyrin tyrä. Pitkän revittelyn jälkeen perä irtosi ja matka Peltosalmelle jatkui. No hetken päästä perä jälleen jumissa. Irtosihan se kun traktorilla nyhettiin. Mies hermostu ja ajoi sen auton navetan kivijalkaan. Se meni höyryävänä lunastuskuntoon sillä hetkellä. Mutta tarina ei vielä tähän pääty. Maanantaina oli sama mies vaihtamassa Wauxhall Vivaa ja sai ajettavakseen luupiä Datsunin. No autokauppias hieroi käsiään, miten hyvät huijaukset sai tehtyä toisen kerran samalle ostajalle. Käski siinä vänkärin mennä koeajelulle Vivalla. Pian tuli tieto, ettei auto lähe käyntiin. No siinä sitten konepelti auki ja kurkkaus konehuoneeseen. Yllätys oli, ettei siinä ollut moottoria lainkaan. Oli kaveri laskenut myötämäkeä kaupan pihaan kuin muina miehinä. Sitä tekstiä mitä kauppiaan huulilta tuli, ei voi lehteen laittaa. Sisälsi kirveitä ja sinkoja.

Sitten katsastukseen. Ennen oli katsastusmiehillä huonot tilat, kun jäisellä kadulla koputtelivat lahovaurioita. Yks hankala tyyppi oli katsastamassa pakkasella vanhaa Opelia. No se meisseli painui läpi pohjasta kuin paperia olis pohja ollut ja hylky tuli. Vaihtoi tämä sama kaveri uuden karheaan Mossen ja vei ajoneuvon katsastukseen samalle pystykaulusvirkailijalle. Kehui, että ei taida sinun naskalit taitaa tälle raudalle mitään. Mutta kun katsastaja otti tuoppiotteen ja löin ovesta meisselin läpi ja kehui jotta meneehän läpi. Suuret oli silmät Mossen omistajalla, kun tuloksen näki. Mutta siitähän käytiin käräjät ja katsastusmies oli muutaman tuhatlappusen köyhempi.

Monia yrityksiä katsastusmiehille tarjottiin. Kerran naapurin poika laittoi kynnys koteloon koivusta vahviketta ja pakkelia päälle. Siinä katsastusmies kun tökkäsi koteloon tuumi vain, että onhan tuossa jotakin, naskali jäi kiinni? Mutta läpi meni. Olkatapit nuijittiin vasaralla ja renkaita oli eri kokoisia. Ne eivät menneet läpi vaan jännitystä oli. Nykyisin on niin hienoa auton katsastus, jotta kahvitkin tarjotaan. Aika aikansa kutakin. Mutta auton korjaaminen opittiin.

Kommentoi