Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 50 vuoden takaa: ponunkeitto jatkui, vaikka keskiolut oli vapautunut ja kirkonkylissä oli A-oikeuksia

Ylä-Savon pontikkateollisuus oli viranomaisten kertoman mukaan kuolemaisillaan. Vain sen verran tiputetaan, ettei maku pääse unohtumaan.

Iisalmen Sanomien yllättynyt pääkirjoittaja tiesi kuitenkin kertoa, että Pielavedeltä oli löytynyt kolme toimivaa viinatehdasta. Tosin pontikan valmistus oli oikeastikin vähentynyt.

Vuonna 1969 keskiolut oli vapautunut. Oli myös puhuttu, että kun kirkonkyliin saadaan oluttuvat ja A-oikeudet, ponunkeitto käy tarpeettomaksi.

Se oli toiveajattelua. Tiputus jatkui.

Pääkirjoittaja arveli, etteivät kaikki tyydy olueen ja toisaalta ravintoloiden tarjoamat terävät ovat liian kalliita.

Aine oli haettava kuusen alta.

Alkoholinkäyttö oli tilastojen mukaan lisääntynyt suuresti. Hinnankorotuksia harkittiin.

Pääkirjoittaja arveli, että vapaampi lainsäädäntö on vain kiihottanut viinankeittäjiä. Lisääntynyt kulutus ja valtion viinan hinnan korottaminen parantaisivat laittoman kaupan markkinoita.

Iisalmen Sanomat julkaisee kerran viikossa pääkirjoituksen 50 vuoden takaa.