Pääkirjoitus: Työvoima on yksi avainasioista

Tarja Lappalainen

Tarja Lappalainen

Iisalmen kaupungin johtavat virkamiehet totesivat tiistain Iisalmen Sanomissa, että tulevalla valtuustokaudella uudet päättäjät joutuvat miettimään keinoja osaavan työvoiman alueelle saamiseksi. Kyse on isosta asiasta.

Työvoimaa tarvitsevat yritykset, mutta sitä tarvitsevat myös kunnat ja kaupungit sekä muut julkisen alan toimijat. Etenkin yrityksissä on jo pulaa hyvän ammattitaidon omaavista tai erikoisosaamista hallitsevista työntekijöistä.

Julkisella puolella taas monien työpaikkojen vetovoima on hiipumassa. Joissakin kunnissa ei esimerkiksi hoiva-alan työpaikkoja saada enää täytettyä, kun niihin ei ole edes hakijoita.

Ilman koulutettua työvoimaa ei Ylä-Savossa pitkälle pötkitä. Työvoiman riittävyys on avainasia koko alueen menestymiselle. Ilman työntekijöitä häviävät työpaikat ja veronmaksajat, jolloin palveluitakin on leikattava.

Alue on tunnettu isoista ja menestyneistä yrityksistään, alkaen Vieremältä ja jatkuen Keiteleelle saakka. Tappioitakin on koettu, viimeksi Sonkajärvellä.

Väkimäärän vähentyessä työvoimaa ei synny itsestään. Sitä on saatava muualta lisää – kotimaasta tai ulkomailta. Samalla on mahdollista vaikuttaa myös väestökehitykseen.

Iisalmen Sanomien vaalikoneessa valtaosa kuntavaaliehdokkaista suhtautuu myönteisesti ulkomaalaisen työvoiman määrän lisäämiseen, mutta ei kuitenkaan niin laajasti kuin nykytilanteessa voisi olettaa.

Työvoiman riittävyyden turvaamiseksi on jo tehty toimenpiteitä, mutta ennakkoluulottomia ratkaisuja ja kokeiluja tarvitaan lisää. Alueella pitäisi olla niin pito- kuin vetovoimaakin.

Yksittäisten, oman kunnan kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä on luettavissa Iisalmen Sanomien vaalikoneelta.

Kommentoi