Mielipide: Valmiina harjoituksiin – Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, tässä tapauksessa kai mestaajan

Yhdysvaltojen F/A-18 Hornet monitoimihävittäjät vierailivat Rissalassa. Aake Roininen

Viljo Heikkinen

Tällä otsikolla Savon Sanomat aloitti 2.6. Yhdysvaltain merijalkaväen lento-osaston harjoitusten esittelyn Rissalassa. ”Everstiluutnantit Inka Niskanen ja Timothy Miller pitävät yhteistä hävittäjäharjoittelua hienona oppimismahdollisuutena.” ”Amerikkalaisten mukana Rissalaan tuli 10 F/A-18 Hornet monitoimihävittäjää.” Sana hävittäjä sulkee pois mahdollisuuden, että monitoimijaa voisi käyttää kevätkylvöissä. Kaikesta väriloistostaan ja teknisestä monipuolisuudestaan huolimatta ne ovat kehitetty ihmisten tappamista ja rakennusten hävittämistä varten. Siis hyvin yksipuoliseen toimintaan vaikka niiden kehittämiseen on käytetty valtava määrä ihmisten työtä ja tieteen saavutuksia. Kotiseudullani oli kahdeksankymmentä vuotta sitten Millerin kaltaisia reippaita nuoria miehiä meidän turvanamme silloisesta isäntämaasta Saksasta.

Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, tässä tapauksessa kai mestaajan. Harjoitukset tapahtuvat Suomessa Venäjän rajalla, entisten ja tulevien sotaretkien näyttämöllä. Suomi maksaa harjoitusten kaikki kulut, polttoaineet hävittäjiin, miehisten aamumurot ruokajuomineen ja terveydenhoidon. Taitaa Marinin aamupuuro jäädä toiseksi hinnaltaan, mutta vallan valppaat vahtikoirat ovat viisaasti vaiti.

Kunnallisvaalit on toinen vuoronmukainen harjoitus. Kesäkuun kolmannen päivän Iisalmen Sanomien etusivulla komeilee Suomen vakavaraisimman työväenpuolueen Kokoomuksen vaalijulistus ”Ajattele järjellä” ”Äänestä sydämellä”. Ylen on vaatimatonta väkeä kun ei kerrota heti kättelyssä mitä hyvää on tehty edellisinä vaalikausina. Tässä kai on ajateltu, että äänestäjät ovat olleet riittävän kauan uunona, että ansaitsevat eemelin paperit.

Venäjällä oli vuonna 1994 katkolla Boris Jeltsinin uudelleenvalinta presidentiksi. Apuun riensi USA, sieltä tuli kolme vaaliasiantuntijaa, he kehottivat äänestämään sydämellä. Jeltsin valittiin jatkokaudelle, amerikkalaiset kuittasivat kukin neljäkymmentä tuhatta dollaria. Kun heiltä kysyttiin mielipidettä venäläisistä äänestäjistä, vastaus oli mairitteleva; ”ei mitään erikoista, kaksikymmentä metriä suolta ja vähän seksiä.”

vanhempi huoneenrakentaja, Lapinlahti

Kommentoi