Mielipide: Ihmisläheistä politiikkaa – Perintäkuluja toimeentulotuki ei kata

Sairaanhoitajavastaanottomaksu poistuu ensi vuoden alusta. Kuvituskuva Jaana Kautto

Rauno Pikkarainen

Toisin kuin Sipilän porvarihallitus vasemmistohallitus helpotti ja laski vähävaraisia rankaisevia terveyden- ja sosiaalihuollon maksuja.

Vasemmistohallitus laajensi maksukattoon kuuluvia palveluita siten, että muun muassa suun terveydenhuollon, terapian, osia kotisairaanhoidosta ja tiettyjä tartuntatautilakimaksuja sisällytettiin maksukattoon.

Laki astuu voimaan 1.7.2021 ja siihen sisältyy myös velvoite kunnille ja kuntayhtymille maksujen alentamisesta tai perimättä jättämisestä, jos kyseessä on vähävarainen henkilö, kuten kansaneläkkeen tai pienen työeläkkeen varassa elävä eläkeläinen, itsensä työllistäjä ja pienyrittäjä tai pätkätöitä tekevä nuori, jotka joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen. Ennenhän he joutuivat anomaan toimeentulotukea maksujen maksamiseksi, jolloin niihin saattoi ehtiä tulla lisäksi maksun myöhästymisen vuoksi perintäkuluja, joita toimeentulotuki ei kata. Tämän takia monet jättivät käymättä terveydenhuollossa ja vaivat pahentuivat ja olivat kalliimpia hoitaa myöhästyneenä.

Lisäksi laki velvoittaa kunnat ja kuntayhtymät tiedottamaan asiakasmaksujen alentamisesta tai perimättä jättämisen ensisijaisuudesta suhteessa toimeentulotukeen.

Ylä-Savon sotessa on alaskirjattu 300 000 euron edestä maksamattomia asiakasmaksuja, joita kuitenkin peritään vielä perintätoimistojen kautta. Vaikka laki ei koskekaan ennen 1.7.2021 olevia maksuja, esitän Ylä-Savon sotelle, että se luopuu alaskirjattujen asiakasmaksujen perinnästä.

Yllä olevista parannuksista huomataan vasemmistohallituksen ihmisläheinen suhtautuminen, toisin kuin Sipilän johtaman porvarihallituksen, johon kuuluivat keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus. Hehän nostivat juuri näitä maksuja 33 prosenttia sekä heikensivät lääkekorvauksia.

Lisäksi meillä Ylä-Savon sotessa otettiin käyttöön sairaanhoitajavastaanottomaksu keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen äänin. Edes SDP ei vastustanut maksun käyttöönottoa, ainoastaan Vasemmistoliitto vastusti maksua.

Onneksi vasemmistohallitus poistaa tämän ja muutaman muunkin maksun vuoden 2022 alusta. Poistettavia maksuja ovat alle 18-vuotiaiden poliklinikkakäynnit, eräät tartuntatautien hoitoon liittyvät maksut ja yllä mainittu sairaanhoitajavastaanottomaksu.

(vas.)

Kommentoi