Jorma Tikkasen Vapaa sana: Malttaako vaiko hätäillä? – Eivät riittäneet pelkät hyvät päivät ja seksit sen jälkeen

Jorma Tikkanen

Jorma Tikkanen

Oletko hätähousu vai vitvettelijä? Eli kun kuohujen keskelle joudut, poukkoiletko vaahtopäältä toiselle, karikolta karikolle – vai annatko virran hiljalleen venhoa lilluttaa?

Peräkammarin Pertti on näissä vesissä meloskellut.

Hätähousulla on alituinen hoppu.

Malttamattomasti hän päivänsä elää. Kiire on nukkumaan, hoppu heräämään. Ei oikein malta askelta hidastaa, ei ajatusta seisauttaa. Elämä kun saattaa karata käsistä, jos ei kiirettä pidä.

Sen kun vain hätähousuna töytäilee, jos yksin itsensä kanssa pitää elää. Mutta entäpäs sitten, jos muita alkaa arjen vyyhtiin sotkeutua. Vaikeaksi käy.

Sillä ei ole hyvä malttamattoman saamatonta hoputtaa.

Helsingin Kallioon olisi pariskunta sikakalliiseen kaksioon ahtautunut.

Joten eipä ollut hedelmällistä City-Jonnan alkaa Peräkammarin Perttiä äitinsä helmoista parisuhteeseen nyhtää.

Oli Pertti tottunut aamupuuroonsa äidin poimimia, pakastamia ja tarjoilemia mustikoita sujauttamaan. Hyvä on niillä eväillä lautasmuokkain pellolle kaasuttaa.

Juuri kun Valtra mukavasti murisee ja lautanen multaa viiltää, näpyttelee Jonna Vantaan ruuhkabussissa maski naamalla kännykkäänsä Pertille viestin ”kovasti rakastan, miehekseni haluan ja lapsen myös”.

Pakokauhu valtaa Pertin. Ei kertonut Jonna alunperin Tinderissä vakavilla aikeilla liikkuvansa. Eivät riittäneet pelkät hyvät päivät ja seksit sen jälkeen.

Eikä tuntunut äitikään kaupunkilaisesta Jonnasta kovin perustavan. ”Varmaan kadulla istuu liikennemerkkiin köytettynä susia puolustamassa”, hän arvelee.

Ei ole Jonnan haluamalla tiellä suuntaviittoja valoisampaan arkeen. Vaarassa olisi vapaus. Puuronkin ahmisi vauva kera mustikoiden.

Pertti päättää vitvetellä, katastella tilannetta kaikessa rauhassa.

Menee vuosi, menee toinen, menee kaksikymmentä.

Pertillä on uusi Valtra ja uusi lautasmuokkain. Pellot kunnossa, parisuhde ei.

Perttiä kaduttaa, kun ei Jonnan houkutukseen silloin aikoja sitten ryhtynyt.

Pertti palaa somen treffipalstoille. Ei enää profiiliaan kaunistele. Kertoo ”Olen 50-vuotias sinkku. Melko rumaksi luoja loi. Kaljoittelen ja viiniä litkin ilman hyvää seuraakin. Yksiniitinen, mutta myös kehityskelpoinen olen. Tule kokeilemaan.”

Tulee vastustamaton vastaus: ”Olen Tuija, mieluusti myös sinun mökin muija! Lehmiä olen hoitanut, ne ovat herkkiä. Joten uskonpa osaavani hoitaa myös Perttiä”.

Vitvettely loppuu, arki alkaa, kyntää Pertti jälleen sarkaa. Puuron kanssa oottaa nyt Tuija, Pertin oma mökin muija.

Entäpä jos Pertti olisikin ollut Jonnan lailla hätähousu? Olisi malttamaton hätäilijään yhtynyt.

Olisi suin päin lyöty hynttyitä yhteen. Olisi Pertti äidistä, pelloista ja puurosta luopunut, marjat vauvalle syöttänyt.

Helsingin Kallioon olisi pariskunta sikakalliiseen kaksioon ahtautunut. Olisi Pertti isyyslomalla vauvaa hyssytellyt, Jonna liikennemerkkiin köytettynä susia taas puolustanut.

Maailma olisi voinut ehkä paremmin, Pertti ei.

Joten eduksi kääntyi, ettei ollut Pertti nuija, vaan muijaksi lopulta löytyi Tuija.

Kirjoittaja on (liian) pitkän linjan lehtimies.

Kommentoi